Määrättynä päivänä ja hetkenä täyttyivät ison amfiteaterin kaikki istumapaikat. Prokonsuli saapui sinne komeassa virkapuvussa, valkoisessa togassa,[25] joka oli purpuraisilla reunoilla ja kultaisilla hetuleilla koristettu. Majesteetillisella ryhdillä kävi hän sijallensa ja ylevästi nyökäyttämällä päätänsä vastasi kansan kättentaputuksiin. Hänen viereisihinsä paikkoihin istuutuivat muutamat virkamiehet ja hänen perheensä naiset.
"Missä on Licinius!" kysäsi prokonsuli katsellen ympärillensä.
"Minä aioin juuri rukoilla sinua suomaan hänelle anteeksi poissaolonsa", sanoi joku ympärillä olijoista. "Hän ei voi hyvin ja pyysi minua sanomaan sinulle sen."
Prokonsuli pudisti tyytymättömästi päätään ja antoi merkin juhlallisuuden alkamiseksi.
Keskelle teateria oli laitettu kallioinen maisema. Kuusi antiloopia tuli eräästä salaovesta taistelutanterelle, juoksentelivat hetkisen hurmaantuneina ja kiipesivät sitten ylös kallioille. Kolme viinillä ja jousilla varustettua poikaa seurasi niiden perästä. Uskalijaalla taidollisuudella kiipesivät he jyrkkiä polkuja ylös; rohkeilla hyppäyksillä menivät he kuilujen yli tahi liukuivat kallionkylkiä myöten alas, väsymättä jahdaten noita nopeita otuksia. Kaksi heistä oli jo kaatanut saaliinsa. Kolmannelle ei tahtonut onnistua, vaikka hän teki yhä uusia koetuksia. Hänen kunnianhimonsa ja yksityisten katselijain moitesanat yllyttävät häntä ponnistamaan viimeiset voimansa. Ja nyt näyttää hänkin olevan tarkoituksensa perillä. Hän on ajanut sen antiloopin, jota hän kauan oli ajanut takaa, kallionkukkulalle, josta se ei voi päästä pakoon. Suurimmassa mielenponnistuksessa jännittää hän jousensa, nuoli viuhahtaa ilmassa, satutettuna rintaan kavahtaa eläin pystyyn, kadottaa tasapainonsa ja syöksyy alas syvyyteen, pudotessaan vieden mukanaan onnettoman ampujankin. — Kuolonhiljaisuus tulee sirkukseen, mutta pikaisesti kiiruhtavat palvelijat paikalle ja vievät pois tainnuksissa olevan pojan. Samalla kertaa ajetaan vastakkaiselta puolelta kaksi karhua sirkukseen. Pantteri seuraa näitä pitkillä hyppäyksillä ja piiloutuu kallionlohkareen taakse. Molemmat jousimiehet vetäytyvät varovasti takaisin ja neljä keihäillä varustettua miestä astuu sisään. Näiden perästä tulevat jälleen jousimiehet tulisilla nuolilla varustettuina, jotka he laukaisevat karhuja ja pantteria vastaan, saadakseen ne ärtymään. Heidän suojanansa ovat heidän edessänsä seisovat, keihäillä varustetut miehet ja sirkuksen yhtä ovea pidetään avoinna heille.
Pantterin sekava murina ilmoittaa sen raivon kiihtyvän. Nyt painaa se päänsä syvälle hietaan ja tähtää viheriältä kimeltelevillä silmillään, onnettomuutta ennustavalla tavalla, noita neljää keihäsmiestä. Nämät seisovat äänettöminä keihäät ojennettuina. Heidän ulkomuodostaan jo näkee, että he ovat aivan taitamattomia taistelemaan petojen kanssa, että heidän on käskystä täytynyt tulla tänne, että he ovat kuolemaan tuomituita.
"Kyrie eleison!" kuiskasee yksi heistä, ja toiset kertovat hiljaan samat sanat.
Tiikeri on jälleen noussut ylös; se astuu väijyen muutamia askeleita syrjään.
"Eteenpäin! Pian!" huutavat katselijat, ja taas lentää tulisia nuolia petoja vastaan.
Hurjasti pieksää tiikeri hännällänsä maata, josta tomu tupsahtelee ja hieta sinkoilee ympärinsä. Levottomana liikentelee se oikealle ja vasemmalle — uusi nuoli sattuu siihen — nyt kyykistyy se jälleen maahan — yksi hyppäys, ja se noista neljästä miehestä, joka on oikealla, sortuu maahan pää veressä. Mutta eläin päästää paikalla saaliinsa ja menee horjuillen pois erääsen syrjäiseen nurkkaan. Ojennettu keihäs on tehnyt pahan haavan sen kylkeen.