Prokonsuli säikähtyi. Hän oli jo taipumaisillaan sen tekemään. Silloin kyyristyi Licinius ja kuiskasi hänen korvaansa:
"Sinäkö tahdot nöyryyttää itseäsi tämän roskaväen edessä?"
"Jumalille kiitos että sinä, Licinius, olet täällä", sanoi prokonsuli, ja kääntyi, syvästi hengähtäen, legaattiin. "Mitä pitää minun tekemän?"
"Sinun pitää sanoman: 'Minä en anna ulos kristityitä', ja minä —"
"Ja sinä?"
"Minä annan yhden sotamiesosaston kulkea teaatteriin."
Näin sanottuaan lähti hän menemään.
"Kuolema kristiaaneille! kuolema kristiaaneille!" huusi kansa sill'aikaa yhä raivoisammin ja tunkeutui uhkaavana sinne, jossa prokonsuli istui.
Nyt nousi tämä seisoalleen. Ainoastaan suurella vaivalla sai hän kansan vaikenemaan ja lausui:
"Hyvät ystävät, minä en voi jättää kristiaaneja teille. Jokainen hyvä kansalainen —"