Ja lähinnä seuraavina päivinä toteutuikin tässä suhteessa useamman kuin yhden toiveet, mutta kaikkialta sai Ebbesen vastaukseksi:
— Kaikin mokomin, herra konsuli, erittäin kernaasti, kuinka paljon vain haluatte.
Lauantai-iltapäivänä istui Hans Ebbesen konttorinsa yksityishuoneessa kädessään tuo kauhea paperi.
Hän katseli sitä kauan aikaa, tarkasteli väärää nimikirjoitusta ja repi lopulta verkalleen koko paperin pieniksi palasiksi. Sitten sytytti hän tulitikun ja poltti palaset yksitellen, nousi seisomaan ja laastuaan tuhkan pieneen rasiaan, meni hän ikkunan luo, aukasi sen ja heitti onnettoman paperin viimeisetkin jäännökset tuuleen.
Sitten päästi hän pitkän helpotuksen huokauksen ja istuutui nojatuoliin. Hänet valtasi äkkiä raukea väsymys, jonkinlainen surumielinen hellyyden tunne. Ja kun ovelle koputettiin, niin hän ei noussut tuoliltaan, vaan jäi istumaan entiseen asentoonsa. Nähdessään että sisääntulija oli nuori Trolle, ojensi hän hänelle kätensä ja sanoi ystävällisellä luottamuksella:
— Päivää, nuori ystäväni. Tulkaa tänne ja istukaa viereeni. Tänäänhän on lauantai. Kertokaa minulle kuinka nykyjään voitte, rakas Trolle.
Kristian Fredrik mutisi muutaman sanan vastaukseksi ja istuutui hämmästyneenä tuolille kirjoituspöydän ääreen.
— Kas niin, rakas ystävä! Mitä on sydämellänne? Näytätte hieman kalpealta. Tahtoisitte ehken virkavapautta vai kuinka?
— Noo — alkoi konsuli jälleen, kun Trolle ei vastannut — sanokaa vain suoraan, tahtoisitteko jotain. Huomatkaa, että isänne oli minun parhain ystäväni ja että minä mielelläni teen kaikki mitä voin hänen poikansa puolesta.
— Olisin vain pyytänyt kysyä — vastasi nuori mies hiljaisella äänellä — sallisiko konsuli minun matkustaa?