— Molok! Molok! Molok!
VII
Kun Marianne Ebbesen ja Haldor Björn samana iltapäivänä kulkivat käsi kädessä kaupungin pääkadulla, herätti se suurta melua kaupungin hyvien asujanten keskuudessa. Puolessa tunnissa tiesivät kaikki kertoa tapahtumasta. Vieläpä vanhat vähäkuuloiset iso-isät ja isoäidit, jotka nyykyttäen istuivat suurissa nojatuoleissaan, olivat monien huutojen ja väärinkäsityksien jälkeen saaneet veltostuneitten aivojensa tajuamaan totuuden.
Ja nyt seurasi kihlautuneille ankara koettelemuksen aika. He joutuivat kaikkialla yleisen keskustelun esineeksi. Heidän ruumiillisista ja sielullisista ominaisuuksistaan kiisteltiin tulisella innolla, samoin heidän tunteistaan ja heidän tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Yhdestä asiasta olivat kuitenkin kaikki yhtä mieltä, kun ensi kiihotus vähän oli ehtinyt laantua, siitä nimittäin, että Marianne jo aikoja sitten oli ajatellut Haldoria, ja kaikki olivat tietysti jo kauan aikaa nähneet, että kihlautumiseen se lopulta oli päättyvä.
Moni katkera sana pääsi sinä iltana kateellisten äitien sydämistä: siinähän meni kaupungin parhain nuori mies heidän naimaijässä olevien tyttäriensä nenän ohitse.
Multa ne isät, jotka olivat liikemiehiä, päästivät kaikki helpotuksen huokauksen: Nyt ei ollut enää vaarallista! Nyt pysyi Ebbesenin liike kyllä pystyssä! Jos se olisi tehnyt vararikon, olisi se vienyt heidät ja monen muun mukaansa.
Mutta jumalankiitos! nyt ei ollut enää vaarallista, sillä vaikka Ebbesen nyt oli joutunutkin hetkelliseen ahdinkotilaan, niin olivat he kaikki yhtenä miehenä valmiit häntä auttamaan, koska hän nyt oli joutunut suhteisiin miehen kanssa, jonka asema oli niin järkkymätön kuin Björnin.
Koko illan keskusteltiin päivän tapahtuman vaikutuksesta kaupungin tulevaisuuteen. Sillä Marianne oli Ebbesenin ainoa perillinen, ja kun kaupungin kaksi suurinta liikettä nyt yhdistettiin Haldorin johdettaviksi, niin oli se varmaan aikaansaava monta mullistusta oloissa.
Ja kun Haldor oli ravakka mies, jonka kaikki tunsivat ja jonka kanssa kaikki olivat veljiä, niin kantoi moni mielessään suuria tuumia. Oli niin muodoin parhainta pysytellä hyvissä väleissä sekä Haldorin että Ebbesenin kanssa. Milteipä nekin, jotka eniten pelkäsivät konsuli Ebbesenin vararikkoa, päättivät aukaista hänelle kukkaronsa suun, jos hän kääntyisi heidän puoleensa.