— Teillä ei enää ole la chance.
Ensiksi hän oli ajatellut sitä tapahtumaa puoleksi hymyillen, mutta vaikka hän oli kaikkea muuta paitse taikauskoinen, vaikka tuon tuostakin toisti itselleen, että kaikki liikkeen vastoinkäymiset johtuivat jostakin väärästä suunnitelmasta, niin sattui kuitenkin tapahtumia, joita ei kukaan ollut voinut aavistaa ja jotka rikkoivat hänen laskelmansa niin johdonmukaisesti, kuin olisi tapahtumien takana piillyt paha kohtalo, joka huvittelihe ehdoin tahdoin häiritsemällä hänen toimiansa.
Täällä näyttää todellakin vallitsevan samat säännöt kuin siellä pelihelvetissäkin: ne jotka sokeasti antavat kultansa kieriä mitä päättömimmissä yrityksissä, saavat suuria voittoja, jotavastoin hän, joka oli tutkinut alaansa kuin tiedettä, lakkaamatta näki kullan virtaavan luotaan.
Ja tälle kohtalolle, joka tuli hänen tielleen milloin tulipalona, milloin haaksirikkona, milloin petollisena palvelijana — tälle kohtalolle hän ei mahtanut mitään.
Kun nyt muutamat hänen vastoinkäymisistään vihiä saaneet vihamiehet koettivat hänelle erittäin epäsuotuisalla ajalla salakavalasti hänet kukistaa lunastamalla joukon vaikeasti maksettavia saatavia, silloin vaadittiin koko hänen aivojensa selvyys ja tasapaino estämään häntä tulemasta epätoivoon ja siten joutumasta kilpailussa alakynteen.
Mutta hän suoristi selkänsä ja sanoi itselleen, että sellaisten vastoinkäymisten on kerran poistuttava tieltä. Kaiken täytyi olla ainoastaan ajan kysymys. Ja olisihan liian hävytöntä, että nuo nousukkaat niin kömpelöllä tavalla tekisivät lopun hänen ylväästä nimestään, joka sukupolvien kuluessa oli ollut ylhäisin ja mahtavin.
Hänen vihamiehensä olivat varmaan luulleet tekevänsä hänelle pientä harmia, mutta he eivät olleet aavistaneet, ettei heidän temppunsa merkinnyt enempää ja vähempää kuin koko loistavan liikkeen perikatoa.
Konsuli Ebbesen ei ollut se mies, joka olisi väistynyt tieltä ja pyytänyt vihamiehiltään armoa. Mitä tahansa, mutta ei sitä! Tulkoon vararikko, menköön perikatoon vanha liikenimi, mutta niin kehnolla keinolla se ei saanut maailmasta kadota!
Jos se kerran on tekevä kuperikeikan, entäs sitten, niin saisi hän ainakin itse määrätä ajan. Mutta ei ikinä maailmassa sellainen typerä torikauppiaan temppu ole antava sille viimeistä iskua.
Tällaisessa toivottomassa kuumetilassa kirjoitti konsuli Hans Ebbesen erään nimen, jota hänellä ei ollut oikeutta kirjoittaa. Ja sitten maksoi hän persoonallisesti jok'ikiselle virkamiehelleen kaikki heidän saatavansa. Häntä huvitti nähdessään heidän ymmälle joutuvia, pitkiä naamojaan.