Vilkaisematta sivulleen aukasi hän etehiseen vievän oven, pysähtyi sitten äkkiä ja kysyi:
— Onko tullut mitään sähkösanomaa?
— On, nyt juuri tuli yksi — vastasi kassanhoitaja miltei säikähtyneellä äänellä.
Konsuli Ebbesen otti paperin ja pani sen näennäisesti välinpitämättömänä taskuunsa.
Sitten hän jälleen poistui ja tempasi oven kiinni mennessään.
— Jumala ties, miten hänen laitansa lie — Sanoi kassanhoitaja ja katseli hänen jälkeensä. — Ei varmaan mahtane jotakin olla pois paikoiltaan konsuli Ebbesenissä? Sehän olisi mahdotonta.
— Mahdotonta! — toisti hän itsekseen, haukotellen tyyntyneenä ja ryhtyi työhönsä jälleen.
Mutta pieni epäilyksen kauna kutkutti kuitenkin hänen aivoissaan ja häiritsi hänen työtään, ja kun hän äkkiä huomasi tehneensä yhteenlaskuvirheitä vuosineljännestileissä, pani hän kynänsä syrjään ja alkoi katsella pihalla olevaa miestä, joka sahasi puita. — Oli sitä paitse niin kuuma…
— Mutta semmoistahan on tapahtunut ennenkin. Ja niinkuin se konsuli käyttäytyi tänään! — Hm!
Pihalle päästyään pysähtyi konsuli Ebbesen. Sähkösanoman piti hän edelleenkin puristettuna käsissään. Samassa hetkessä, kun hän sen oli saanut, oli hän omituisesti vakuutettuna tuntenut sen sisältävän kieltävän vastauksen.