Ja saattoahan tapahtua, että se olisi ollut samalla viimeinen.
XV.
Pari kummallista päivää liukui hänen ohitsensa kuin unessa. Poislähtö yhä läheni, mutta hän ei ajatellut sitä, hän ei tahtonut ajatella sitä.
Silloin ehdotti Haldor eräänä iltana, että Kristian Fredrik ja Marianne söisivät seuraavana päivänä päivällisen kahdenkesken. Hänen itsensä täytyisi näet mennä kotoa pois muutamien liiketuttaviensa kanssa katsomaan elämää, eivätkä he mielellään ottaneet naisia mukaansa.
— Minä jätän senvuoksi sinun tehtäväksesi — lopetti Haldor taputtaen Kristian Fredrikiä ystävällisesti olalle — pitää huolta siitä, että vaimollani on hauskaa viimeisenä iltana, minkä hän viettää Parisissa.
Kristian Fredrik ei vastannut heti. Pieni hermostunut ryppy ilmestyi hänen otsallensa kulmakarvojen yläpuolelle, mutta muuten hänen kasvonsa eivät vähintäkään värähtäneet.
— No — sanoi Marianne — näyttää siltä kuin ette olisi erittäin ihastunut jäämään minun kanssani koko illaksi.
— Niin, se on hyvin harmillista — vastasi Trolle, hakien sanoja ja nähtävästi koettaen hillitä itseänsä — mutta huomenna se on sen pahempi kerrassaan mahdotonta. Minulla ei ole silloin aikaa.
Hän katsoi toisaalle tätä sanoessaan ja pieni ryppy otsalla vavahteli koko ajan tuskin huomattavasti.
— Saisitpa ihan hävetä — sanoi Haldor moittivasti. — Onko nyt kohtuullista vastata, ettet voi siirtää muutamia joutavia toimiasi toiseen kertaan, kun sinulle tarjotaan tilaisuus viettää iltaa yhdessä vanhan ystävättäresi kanssa — kenties viimeisen kerran moneen vuoteen.