Kristian Fredrik murahti vastaukseksi jotakin sentapaista, että paha kyllä se ei käy päinsä. Hän toisti sanansa uudelleen, ikäänkuin hakien parempaa anteeksipyyntöä, mutta vaikeni sitten aivan yhtäkkiä.
— Mutta entäpä jos minä pyydän teitä, Kristian Fredrik? — Marianne ojensi hänelle kätensä. — Voitteko sitten todellakin kieltäytyä? — lisäsi hän hellästi ja hartaasti.
Silloin vilkasi Trolle häneen nopeasti.
— No kun te kerran pyydätte minua, rouva Marianne!
— Tuletteko siis?
— Tulen.
No, sepä hyvä — riemuitsi Haldor ja tarjosi heille molemmille käsivartensa. — Mennään nyt Mülleriin Richelieukadun varrelle syömään krapuja ja oliiveja.
* * * * *
Marianne kulki kuumeentapaisessa jännityksessä koko seuraavan aamupäivän. Oli yhtä ja toista järjestettävää lähtöä varten. Viimeiset ostokset oli tehtävät, matka-arkut pakattavat, uutta pukua koeteltava, ja keskellä kaikkia näitä puuhia eli hänessä yksi ainoa ajatus hohtaen ja houkuttaen. Minä tapaan hänet! Minä tapaan hänet kahden kesken! soi hänen sydämessään ja suonet tykyttivät saman tahtiin.
Ja kun enää oli vain yksi tunti aikaa heidän kohtaamiseensa, silloin johtui hänen mieleensä ajatus pukeutua juhlapukuun. Oo, hän olisi kaunis, hän ihan säteilisi tavatessaan Trollen, ja sitten he eläisivät tänä iltana koko elämänsä kauniimman ja ihmeellisimmän hetken.