Kuikka suuteli häntä kaulalle. Sitten hän myönsi.
– Ei. Hitauden synnistä on toki Luoja minut säästänyt. Antoipa pojalle iloisen luonnon. Ja sanotaanhan Sanassakin: Iloinen sydän virvoittaa ruumiin, mutta murheellinen henki kuivattaa luut. Onhan nyt sitäpaitsi sota. Sodan pauhuissa vaikenevat rauhan lait. Nicht wahr?
Linda kuunteli hänen ääntään mielihyvin. Siinä oli tartuttavaa elämänuskoa. Ja veitikkamaisista sinisilmistä pilkisti sielu, jossa tuntui olevan niin paljon samaa kuin hänen omassaan.
— Kyllä sinä vastata osaat, Tahvo, naurahti hän.
Poika puristi hänet lujemmin syliinsä.
— Osaanko? No, ottakaamme sitten sananmukaisesti Salomo-vainaan lupaus:
Joka vastaa sattuvilla sanoilla, se huulia suutelee.
— Mutta Tahvo! Sinä…
Hetken kuluttua sanoi tyttö:
— Ajattelehan, jos setä ja täti tapaisivat meidät näin. Minut istumassa vieraan sotilaan sylissä.
— Vieraan!