Nyt! Ovi murskautui. Sen takaa kuului ilon kiljahdus. Oli selvää, että vielä edessä olevan esteen murtaminen ei veisi monta minuuttia. Loppu oli lähellä, hirvittävän lähellä.
Kuikka ajatteli tovereitaan. Mitähän pojat tulisivat sanomaan? »Kuikka-parka», sanoisivat he, »sellainen kuolema». Ja Kaira kai ajattelisi: »Se oli lyhyt satu, se Tahvon kohtalo».
Lyhyt, mutta vallan vielä se ei ollut lopussa. Ensin…
Pari kiväärinlaukausta pamahti hieman kauempaa, sitten taas kaksi.
Ryssät kai ahdistavat jotakin toistakin taloa, ajatteli Kuikka.
Mutta mitä nyt?
Ulkoa, aivan oven luota kuului parahdus. Sitten kirouksia. Iskut taukosivat.
Mitä? Olisiko se mahdollista?
Taas kaksi kiväärinlaukausta. Varmasti, taloa ammuttiin sadan tai parinsadan metrin päästä. Ja nyt — ryssät vastasivat tuleen.
— Tahvo, mitä sinä teet? Mitä sinä ajattelet? huusi Linda.