Tähdet, miten ankaria ne voivat olla! Ankarina ne olivat ainakin loistaneet läpi vuosisatojen Suomen heimon taivaalla valaen sen ja sen lasten ylitse koettelemuksia, kärsimyksiä, kuolemaa. Ankarina, niin, mutta kenties juuri siksi myöskin ponnistuksiin pakottavina…
* * * * *
Ääniä! Ihmisääniä!
Ryssiä, jotka olivat ryöstämässä kaatuneiden vihollistensa ruumiita?
Ei! Suomea, suomeahan nuo sanat olivat! Ja ääni kuulosti Pikku-Matin ääneltä.
Voittaneet! Voittaneet he olivat, Pohjan Pojat!
— Tänne.
Pentin huuto ei kuulunut kauas, mutta se kantoi kuitenkin miesryhmän luo, joka oli lähtenyt etsimään hänen ruumistaan.
Askeleet lähestyivät, kiireiset askeleet, ja seuraavassa hetkessä heittäytyi Pikku-Matti hänen ylitseen.
— Kaira, Kaira! Sinä elät! Oletko pahasti haavoittunut?