Kuikka hyväili hänen käsiään.
— Niin, Linda, onnellisia me sitten olemme! Sinun vanhempasi tulevat tervehtimään meitä, ja veljesi tulee. Torttila tulee. Ja Pikku-Matti. Ja Pentinmäen veljekset. Ja muut.
Penttiä värisytti. Pentinmäen veljekset? Tulisivatko hekin? Nousisivatko he kuolinsyleilystään Pajun kartanon lakeudella? Niin kenties… He olisivat ehkä jo vastassa Kuikkaa, kun hän saapuisi uuteen kotiin. Mutta se ei sijaitsisi Karjalan jylhän luonnon keskessä.
— Niin, niin, Tahvo, kuiskasi Linda tyynnyttäen. – Mutta ensin täytyy sinun parantua. Et saa puhua niin paljon. Koeta pysyä rauhallisena.
Neiti Kamm oli ilmestynyt ovelle.
– Linda, tohtori haluaa puhua kanssasi.
Tyttö ojentautui.
– Minun täytyy mennä, rakas, mutta pian tulen taas luoksesi.
Kuikka veti hänet luokseen ja suuteli häntä.
— Älä viivy kauan, Linda. Minulla on sinulle niin paljon puhuttavaa.
Karjalasta ja kodistamme, kuiskasi hän.