Pentti hymyili hänen innolleen.
— Ensimmäisen sopivan hetken koittaessa, sen lupaan sinulle, Jaakko.
Kahdestoista luku.
Pakkanen paukkui nurkissa.
Hanna seisoi ikkunan ääressä ja tuijotti illan hämärään.
Miten vieraalta tuntui koti, oma rauhaisa huonekin! Miten vieraalta pappilan päärakennus, jonka ikkunoista virtasi pihamaan hangille valoa!
Täti! välähti hänen mielessään. Hänen pitäisi mennä kertomaan tädille.
Mutta miten hän voisi?
Polttavassa päässä ajoi rauhaton, tuskaisa ajatus toistaan.
Pentti… Pentti!
Tätä oli siis tiennyt se levottomuus, joka häneen oli iskeytynyt.