Hän tuli Hannan luo ja suuteli häntä hellästi:
— Hyvää yötä, lapsi. Herra siunatkoon sinua, tyttöseni! Mihin joutuisimmekaan ilman sinua?
Hanna kietoi käsivartensa ruustinnan ympärille.
— Tulen saattamaan teitä, rakas täti.
Kun hän palasi huoneeseensa, istuutui hän lukemaan kirjettään.
Nyt, näin luettuna, se pani hänet ajattelemaan.
Mikä oikeus hänellä oli kirjoittaa tuolla tavoin Pentille?
»Rakastavan sydämen oikeudella», oli hän kirjoittanut.
Rakastavan sydämen? Saneliko se tuollaista? Ei, polttava ikävä, kaipaava, kuuma veri se oli. Ja niiden sytyttämä itsekkyys.
Kirje sattuisi Penttiin. Se kirvelisi. Eihän hän kuitenkaan voisi lähteä kesken, pettää tovereitaan ja yhteistä asiaa.