— Ilmoitus…
— Ole rauhassa, Pikku-Matti. Se on jo matkalla. Jännes vie sen perille.
Varmasti.
Raukea, tyytyväinen hymy levisi kalpeille kasvoille.
— Pikku-Matti, luuletko, että jaksaisit maata reessä? Ajaisimme varovasti. Sitomapaikalle..
Haavoittunut pudisti väsyneesti päätään.
— Ei, Kaira. Ei kannata. Anna minun levätä tässä. Loppu tulee pian.
Pentti ojensi ajomiehelle savukelaatikkonsa. Ukko pani tupakaksi ja istahti tyytyväisenä tien laitaan vedellen hartaana haikuja. Väliin hän kääntyi katsomaan noita kahta ja puisti osaaottavana päätään.
— Kaira, virkahti Pikku-Matti kaiuttomasti, — tahtoisin tulla haudatuksi isän viereen. Kotipitäjän kirkkomaahan. Tässä lepäävät Juho Salmi, kaatunut Viipurissa Suomen vapauden puolesta, ja poikansa Matti Salmi, kaatunut Marienburgissa veljeskansan vapauden puolesta. Se on kaunista. Eikö olekin?
– On, Pikku-Matti, hyvin kaunista ja kunniakasta.
Poikanen oli vaiti hetken, sitten hän jatkoi vaivalloisesti: