— Ala kertoa, Helmi! ärähti hän sitten. — Niin, Kaira. Helmiksi hänet äitinsä määräsi. Helmi tosiaan!
Toverit eivät sanoneet mitään. He eivät voineet. Jokainen odotti jatkoa.
— Kuuletko, likka? Kerro näille miehille! Päättäkööt he sitten.
Pentin puoleen kääntyen Hermanni lisäsi neuvoton ilme rosoisilla kasvoillaan..
— En jaksa ajatella. Tuumin: no niin, Hermanni, Kaira on viisas mies, Kaira tietää… Mihin minä tuon likan panen? En voinut sitä kadullekaan jättää. Isähän sitä on. Kaikesta huolimatta.
— Oikein, Hermanni, sanoi Pentti. — Tuumitaan yhdessä. Olemmehan täällä yhtä perhettä.
Hän istahti olkikuvolleen. Toiset seurasivat esimerkkiä.
— Jaha, että korkia oikeus siis istuu, naurahti Toikka sipaisten kämmenellään nenänsä vartta. — Menishän se, näin tottumattomaltakin, mutta saakeli, suitsutusneuvot on otsas, niinkuin virolainen sanoo.
— Niin, ollapa tupakkaa, huokasi Hermanni raskaasti.
Torttila otti piipun suustaan ja ojensi hänelle.