Pentti kuunteli vielä hetken.
— Niitä on kymmenkunta, sanoi hän sitten. — Ajaa karautamme niiden keskelle. Sitten seuraavat Jännes ja Hermanni minua. Sinä, Torttila, jäät Laukkasen ja Toikan kanssa kartanoon ja tarkastat sen. Onko selvä?
Torttila ei ollut tyytyväinen jakoon, hänkin olisi tahtonut päästä mukaan takaa-ajoon. Mutta hän ei yrittänyt asettua vastahankaan.
— Selvä, murahti hän.
— Hö-hö, naurahti Toikka hieroen kämmenellään suurta nenäänsä. — Tämä se on jotakin! Toista kuin hiilien lapiointi!
Ryssät olivat niin syventyneet oven murtamispuuhaan, etteivät kuulleet hevosten kavioiden iskuja suojan pehmentämällä tiellä. Pohjan Pojat pysähtyivät viimeisten puiden luo.
— Tähdätkää ääniä kohden, pojat, kuiskasi Pentti.
— Yksi laukaus ja sitten päälle!
Hetkistä myöhemmin pamahti melkein yhtä aikaa kuusi kivääriä. Oven luota kuului kauhunparahdus. Ja seuraavassa silmänräpäyksessä karauttivat Pohjan Pojat yllätettyjen ryssien keskelle. Pari kivääriä laukesi, mutta kuulat lensivät korkealta hyökkääjien päiden ylitse.
Viholliset eivät yrittäneet kauempaa vastarintaa, vaan hajautuivat hillittömään pakoon. Pari kaatui Pohjan Poikain kiväärinperien maahan iskeminä. Kolme saavutti lähelle sidotut hevosensa. Muut syöksyivät puistoon ja sen turvissa kohti läheistä metsää.