— Suomalaisia!
Pentin vastaus vaikutti ryssään kuin sähköisku. Hän heittäytyi sivulle ja sieppasi maasta nagaaninsa.
Silmänräpäykset olivat kalliit. Pentti ei siekaillut. Hän syöksyi satulasta vihollisen päälle. Syntyi hurja käsirysy. Sokeana raivosta ryssä yritti irtautua sen verran vastustajastaan, että olisi päässyt ampumaan. Mutta Pentin kourat puristivat häntä kuin rautapihdit, ja hetken kamppailun jälkeen kirposi ase ryssän herpautuneesta kädestä. Samassa karauttivat Jännes ja Hermanni paikalle.
— Siinä näit, murisi Hermanni sitoessaan ryssää.
— Olisit antanut ampua. Salakavalia koiria ne ovat, joka sorkka!
Pentti ei vastannut, pyyhki vain takinhihaan hikeä otsaltaan. Ohimoissa jyskytti viha. Päästyään hieman rauhoittumaan kääntyi hän vankiin.
— Tämän vaivan olisitte tosiaan voinut säästää meiltä.
Ryssä kyräili voittajiaan kulmien alta.
— Mutta sanoittehan olevanne suomalaisia, huomautti hän.
— Entä sitten?