— Lähti.
— Niitä oli monta?
Kun Pentti ei vastannut, jatkoi ryssä:
— Teidän ystävänne eivät sallineet minun tulla syömään kanssanne. He eivät kai käsitä, että vangillakin saattaa olla nälkä.
— Minusta näytti, ettei teillä ollut erikoista haluakaan syödä samassa pöydässä, sanoi Pentti.
Ryssä säpsähti.
— Eikö halua?
— Ei vastasi Pentti jyrkästi.
Vanki mietti hetken. Sitten alkoi hän puhua nopeasti: Te olette järkevä mies, te. Katsokaas, asia on todellakin niin, että tunnen suurta vastenmielisyyttä istua pöydässä, jossa minua pidetään vihollisena. Varsinkin eräs miehistänne, se vanha, kaljupäinen, hermostutti minua. En olisi saanut palaakaan alas jos hän olisi istunut lähelläni. Ymmärrättehän te. Mutta nyt minulla on nälkä, hirvittävä nälkä. Ja onhan vankikin ihminen. Eikö teidänkin mielestänne. Niin, niin, arvasinhan sen, te olette sivistynyt mies. Senvuoksi rohkenisin esittää teille pyynnön, pienen pyynnön. Täyttäkää se, olen siitä teille ikuisesti kiitollinen.
Pentti oli liian kiintynyt omiin ajatuksiinsa, jo ryssän kiihkeä pyytely ja mairitteleva ääni olisivat voineet herättää hänessä mitään epäluuloja. Häntä askarrutti edessä oleva kohtaus Katherinen kanssa.