— Te olette kohtelias mies, te, maisteri Kaira… Minun mielestäni olimme velkaa toisillemme tämän selvittelyn. Ja mitä keskustelumme sävyyn tulee, niin muunlainen se tuskin olisi voinut näissä oloissa olla lättiläisen isänmaanystävän ja suomalaisen palkkasoturin välillä.
Pentti nousi äkisti paikoiltaan ja astui ikkunan luo. Veri suhisi ohimoilla. Suuttumus jäyti rintaa.
Katherine? Oliko tuo nainen hänen selkänsä takana tosiaan sama tyttö, johon hän olisi ollut valmis vaihtamaan lapsuuden leikkitoverinsa uskollisen rakkauden?
Eihän heillä ollut mitään yhteistä pohjaa. He eivät voineet edes ymmärtää toisiaan.
Ulkona oli pilkkosen pimeää. Puoliyö oli ohitse.
Alhaalla, ikkunan alla, kuopi hänen ratsunsa kärsimättömänä lunta. Sen teki mieli päästä liikkeelle.
Liikkeelle? Niin jos hän lähtisi heti, saavuttaisi hän pian Torttilan ja toiset.
— On parasta, että lähden nyt, virkkoi Pentti kääntyen jälleen huoneeseen.
Tyttö nousi. Äskeinen palo oli silmistä sammunut.
Kasvot olivat värittömät.