— Niin, sanoi hän hiljaa. — Kenties se on parasta.
Meille molemmille. Onnea matkalle, Pentti!
— Hyvästi, Katherine! Ja kiitos kestityksestänne!
Sotilas astui ovelle, mutta käännähti kynnykseltä jälleen tyttöön päin.
— Tosiaan, olin aivan unohtaa! Vankini pyysi saada jotakin syötävää.
— Palvelusväki on levolla, vastasi Katherine, — mutta jos toivotte sitä, niin voin itse viedä hänelle haukattavaa.
Pentti ojensi hänelle avaimen. Tyttö otti sen vastaan ja virkahti hieman omituisesti hymyillen:
— Jäättekö tänne? Ehkä olisi viisainta teille tulla mukaan, vartioimaan, etten vain vapauta vankianne.
Pentti pudisti päätään.
— Te ette tarvitse vartijaa, Katherine.