— Omituista. Lättiläisiä.
Lättiläisiä? Oliko Jänneksellä ollut apunaan lättiläisiä? Miten se oli mahdollista?
Sitä Pentti oli pohtinut yöt päivät pääsemättä selvyyteen. Ryssän oli täytynyt erehtyä!
Tuon yöllisen taistelun jälkeen hän ei ollut enää uskonut pelastukseen.
Jännes oli kai kaatunut muiden mukana.
Ja nyt?
Nyt hän tiesi, että Jännes oli elossa ja suunnitteli yhä hänen vapauttamistaan.
Mitä vaivoja ja vastuksia olikaan tuottanut hänen jälkiensä seuraaminen, vankilasta vankilaan!
Jännes, niin, hän oli kestävä. Hän ei hevin jättänyt kesken sitä, mihin kerran oli ryhtynyt.
— Kaira, oli hän sanonut Tarton sairaalassa, — Pajun taistelun jälkeen et pääse minusta erillesi. En tahdo muuta kuin olla lähelläsi, seurata sinua. Minne hyvänsä!
Hän, Pentti, ei ollut silloin tiennyt, mihin kaikkeen oli pystyvä se ystävyys, jota nuo sanat tulkitsivat. Eikä kumpikaan heistä silloin voinut aavistaa, mitä tulisivat sisältämään sanat: minne hyvänsä!