Jännes uskalsi henkensä auttaakseen häntä vapauteen. Mutta onnistuisiko hän?
Näissä oloissa? Ei, se oli mahdotonta. Parin päivän, ehkäpä jo päivän, kenties vain muutamien tuntien kuluttua olisi kaikki myöhäistä.
Mutta sittenkin, niin toivoton kuin Jänneksen yritys olikin, tuotti Pentille lohdutusta tietoisuus, että ystävä seurasi häntä ja koetti auttaa.
Me, oli Jännes huutanut. Keitä olivat nuo toiset tai toinen?
Samassa syntyi hämminkiä vankijonossa. Pentin sivulla astunut nuori virolainen oli lyyhistynyt maahan, jalat eivät enää kestäneet.
Pari vartijaa ratsasti paikalle. Kulkue pysähtyi.
— Ylös, sinä sika!
Mies pudisti raukeasti päätään.
Nagaikat vingahtivat ilmassa.
Virolainen vavahti iskujen sattuessa, mutta ei jaksanut nousta.
Kirkkaansiniset silmät katsoivat kärsivinä ja avuttomina lyöjiä.