— Ja siksikö sinä äsken…? kysyi hän.
— Siksi. Moni, jonka kanssa tuo hiivatin nainen on aloittanut keskustelun samoin kuin äsken, kituu nyt vankilassa odottaen vastavallankumouksellisen tuomiota: kuolemaa. Siinä sivussa se, tuota, pitää likkapaikkaa. Hyvin kannattaa, kuulemma. Likat enimmäkseen entisen hienoston tyttäriä. Itse, ruoja, on everstin tytär.
Pentti ei sanonut mitään. Sydänalassa etoi. Inhoon sekautui halveksuntaa tätä kansaa kohtaan, jonka keskuudessa kaikki tuntui olevan mahdollista.
Hetken kuluttua lisäsi Jännes:
— Sellainen se on, tuota, ryssäläinen luonne. Siihen elämään, mistä meikäläinen tekisi hiivatin nopean lopun, sopeutuu ryssä. Se tottuu, tottuu kaikkeen. Soromnoo vain.
Samassa vaihtoi hän kieltä. Poikkikadulta läheni pari sotilasta.
Niin sitä nyt eletään, toveri, kun herrasroistoista on päästy.
Oikein, toveri! huusivat ryssät nauraen. — Eläköön pyhä vallankumous!
Jännes ja Pentti huikkasivat vastaan:
— Eläköön!