— Ajoin suoraa päätä poikien luo, puhui Jännes. — Tuota, usko, jos tahdot, Kaira, mutta joka miehellä oli silmät kosteina, kun he kuulivat sinun joutuneen vangiksi. Katsos, Kaira, sinä olet ollut meille enemmän kuin tavallinen ryhmänjohtaja, hiivatti, enemmän kuin veli. Kaikki olisivat tulleet mukaan, kun ilmoitin lähteväni etsimään sinua.
Jänneksen vihreät silmät tähysivät uskollisina pelastettua toveria, ja vasemman posken arpi paloi tummanpunaisena.
— Sain, tuota, kauan puhua niille järkeä, ennenkuin ymmärsivät, että yksi mies hoitaa parhaiten tällaisen asian. Jos voimapuolta tarvittiin, niin siitä, tuota, Katherine-neiti oli luvannut pitää huolen »Hyvä», sanoi Torttila, ja ajatteles, Kaira, sitä sanoessaan se otti piipunkin suusta, »yksi lähtee, se olen minä.» »Ei hiivatissa», intin minä, »se paikka on minun. Muistakaa Pajua!» Siihen Torttila tyytyi. Nyökkäsi vain ja pisti piipun koriasti paikoilleen.
Jännes naurahti jäyhästi.
— Kun rykmentti tavoitti meidät, jatkoi hän, — menin kapteenin puheille. Tuota, ilmoittamaan, että karkaisin. Hamulakos ällistyi ja töllisteli minua kuin lehmä uutta porttia. »Mitä perhanaa! Tuletteko te ilmoittamaan pataljoonanne komentajalle, että aiotte karata?» Mutta kun, tuota, kerroin, mitä oli tapahtunut, muuttui ääni kellossa vähän äkkiä. »Lähtekää», sanoi kapteeni, »toivotan teille onnea vaikeassa yrityksessänne. Suokoon Luoja, että onnistuisitte. Kaira on mies, jota ei ole varaa menettää.»
Jännes vaikeni. Hetken kuluttua hän lisäsi hymähtäen:
— Ja hiivatti, sitten minä karkasin.
Katherine puuttui puheeseen:
— Ette voi kuvitella, Pentti, mihin kaikkeen ystävänne on ollut valmis teidän pelastamiseksenne. Oi, monesti, monesti on hänen henkensä ollut vaarassa näiden kuukausien kuluessa!
Jännes tuijotti suuriin kouriinsa. Häntä nolostutti ja samalla vähän suututti. Mitä se tuo neiti…? Eihän hän ollut tehnyt muuta kuin sen, mihin jokainen Pohjan Poika olisi ollut valmis toverinsa hyväksi.