— Oi, kuinka janoankaan sinne! jatkoi tyttö. — Odotan kesää, jolloin pääsemme takaisin huvilaamme. Lasken kuukausia.
Pentin pää selveni heti. Hänen äänensä oli jälleen kylmä ja kova, kun hän sanoi:
— Laskette kuukausia? Mihin?
Maša huomasi äkillisen muutoksen, mutta ei käsittänyt, mistä se johtui. Hän oli jo luullut olevansa lähellä voittoa. Ja nyt? Nyt oli vastassa entistä lujempi jää.
— Venäjän nousuun, tietysti, vastasi hän suoraan.
— Pyhän Venäjän nousuun, jolloin meille avautuvat taas kaikki portit, jotka nyt ovat kiinni, jolloin meille annetaan takaisin se, mikä meiltä on vääryydellä riistetty.
— Sitäkö te odotatte? Suomeenkin nähden?
Tytön katse ilmaisi lapsellisen vilpitöntä hämmästystä.
— Tietysti, onhan se luonnollista, sanoi hän. — Sitä me odotamme kaikki. Koko Venäjän kansa.
Pentti nousi äkisti. Nikolai Ivanovitš oli nukahtanut vaaleaverikkönsä viereen. Mikään ei enää estänyt hänen lähtöään.