Iltapäivän aurinko paistoi heleänä.
Kesä oli vihdoin tullut. Tullut kauas Pohjanmaallekin.
Koivujen nuorten lehtien ja tuomenkukkien tuoksu täytti ilman.
Pikkulinnut visersivät iloisesti puutarhan koivuissa. Käki kukkui jossakin kauempana.
Hanna laski laskemistaan, montako kertaa se kukahtaisi. Monta, monta kertaa! Hän tiesi, että Penttikin vieressä kuunteli käkeä.
Onnen vuosiahan käki kukkuu…
Pentin laihoilla, verettömillä kasvoilla leikki hymy.
Kesä… Kesä, jonka hän ei ollut luullut enää milloinkaan hänelle koittavan…
Hän oli nyt ensimmäistä kertaa jälleen ulkona. Hän loikoi nuorelle nurmelle levitetyllä paksulla huovalla pää Hannan sylissä ja hengitti syvään ihanaa, tuoksuvaa kesäilmaa.
Hänen oli niin hyvä olla, sanomattoman hyvä.