Pojat olivat painuneet kaupungille, jok'ainoa. Ja kummakos tuo, oltiinhan ensimmäistä iltaa vieraassa kaupungissa, jonka jo ensi silmäys oli osoittanut kiintoisaksi ja aivan erilaiseksi kuin kaikki kotimaan kaupungit. Pentti Kaira yksin oli jäänyt komppanian majapaikkaan. Hänet oli määrätty päivystäjäksi.
Tehtävää ei ollut mitään. Ketään ei tullut eikä ketään mennyt. Pojilla oli vapaailta, vasta huomisesta alkaisi tavallinen sotilaskomento.
Pentti kulutti aikaansa kirjoittamalla kotiin. Paljonhan olikin kerrottavaa, näin ensimmäisenä päivänä.
»Tallinna 12.I.—19.
Rakas Hanna!
Siis virolaisella maaperällä!
Tuntuu epätoivoiselta yrittää kuvata tätä päivää. Siksi kirjava ja sekava se on, ainakin se on minuun sellaisen kuvan jättänyt.
Ensin Helsingin rannassa. Puheita — ah, miten kaunissanaisia puheita! Kuunnellessani niitä tein vankan päätöksen, etten ikinä enää puheita pidä. (Sittenkuin palaan, tietysti. Äidin pelko, etten muka enää palaa, on vallan turha.) Ymmärrän nyt, että puheiden täytyy vain ikävystyttää kuulijoita. Löysin monesti itseni ajattelemasta: Kuulehan, veliseni, sinä joka puhut, mitä tiedät sinä sodasta, sotilaan kärsimyksistä ja rasituksista, jotta sinä puhut meille? Sinä olet korkeintaan lukenut niistä tai kuullut kerrottavan; meille ne olivat eilispäivän elämä ja huomisenkin ovat.
En tiedä, mutta kun sankarius on muuttumassa aren työksi, saa kaikki aren kaavun päälleen. Porilaisten marssikin, joka ennen juhlatilaisuuksissa paisutti niin rintaani, tuntui turhalta pärinältä.
Teistä, siellä kotilieden ääressä istujista, tuntuu kai hirvittävältä tämmöinen puhe. Ainakin olisi minusta siltä tuntunut kaksi viikkoa sitten. Mutta samalla kuin riisuu siviilipuvun päältään, heittää kai nurkkaan myöskin kaiken mahdollisen hienostumisensa, muuttuu soltuksi soltun puvussa, tuntee kuin solttu ja ajattelee kuin solttu. Minä ainakin ajattelin: kaikkeen ne panevatkin rahaa, olisivat tuon musiikin sijasta tarjonneet kupin pari kuumaa kahvia, se olisi ollut jotakin; ja nuo herrat kaunopuhujat, kaiken vaivannäkönsä asemesta he olisivat voineet tarjota tuohon, kahviin pullat, me olisimme siitä hyvästä hurranneet heille kahta kovemmin