— Sitten seurasi rauhaton ilta ja vielä rauhattomampi yö. Vasta aamun sarastaessa hän vaipui levottomaan uneen. Tohtori sanoo, että se on hänen viimeisensä. Ennen sitä unta, josta ei enää herätä.
Sisar vaikeni, eikä Pentti liioin osannut mitään sanoa. Hänen mielensä oli painunut. Lähestyvä kuolema painoi. Hän tunsi suurta ihailua aseveljeä kohtaan, jolla oli edessä pitkä matka. Mutta sittenkin… Loiston rinnalla oli kuvassa niin paljon harmaata. Kuolema vieraalla maalla, kaukana omaisista ja ystävistä — mistä syystä? Siksikö vain, että Eino Halla katkeruuksissaan oli hetkeksi heittäytynyt oikealta tieltä? Ja sitä vartenko vain, että voisi näyttää, ettei ollut raukka? Sekö oli ainoa tarkoitus?
Entä he, Pohjan Pojat? Mikä oli oleva heidän kohtalonsa? Kuolemako? Hän säpsähti, kun tuo ajatus iski mieleen. Joskus ennenkin se oli tullut. Noussut muistona vapaussodan ajoilta. Maatessa vuoteella ja kuunnellessa toverien tasaista hengitystä se oli tullut. Mutta silloin se oli ollut niin kaukainen, takana ja edessä, kaukainen ja kevyt. Nyt se tuli lähelle, niin lähelle, että teki kipeää.
Kuolema… Miten vääntäisi se tovereiden kasvot, jotka nyt värähtelivät naurusta? Entä hänen omat kasvonsa?
Hän vavahti.
Tuntui helpotukselta, kun eräs hoitajatar ilmestyi ovelle ja sisar
Margot viittasi seuraamaan sisälle. Eino Halla oli herännyt.
Huone, johon he astuivat, kylpi iltapäiväauringossa. Sen säteet, ulkona pakkassäässä niin avuttomat, valaisivat kirkkaaksi täyteen ahdetun, raskasilmaisen sairassalin. Ne tunkeutuivat kaukaisimpaankin nurkkaan ja loivat säihkyvän kehän kuolevan muukalaisen kasvoille.
Ne olivat kauniit — tällä hetkellä. Auringossa ei nähnyt, että ne olivat parroittuneet, ei kärsimysten jälkiä niillä. Näki vain palavat — viimeistä kertaansa palavat — silmät ja miehekkäät piirteet.
Vuoteissa makasi virolaisia ja Viron saksalaisia. Yhdessä he olivat taistelleet, yhdessä saaneet kärsiä. Ja yhdessä he nyt tähysivät muukalaista, joka oli tullut kaukaa ja oli matkalla vielä kauemmas.
Kun Pentti saapui maanmiehensä luo, oli tämän pää vaipunut jälleen raukeana tyynylle. Silmät tuijottivat jäykkinä ylös kattoon.