— Niin minullekin, oli Pentti vastannut. — Mutta samalla tekee mieleni nauraa. Nauraa onnesta!
Pentti, Pentti!
Veri suonissa poltti. Kuohuva, janoava veri.
Hän ei voinut muuta kuin itkeä.
Ruustinna oli ilmestynyt ovelle. Hanna ei kuullut hänen tuloaan.
Vanhat, hellät silmät täyttyivät kyynelillä. Lapseni, minun molemmat rakkaat lapseni!
Hiljaa hän vetäytyi ovelta. Eteisessä risti hän kätensä.
— Herra, Herra, varjele poikaani kaukana maailmalla! Varjele heidän puhdasta rakkauttaan! rukoili hän palavasti.
Sitten sanoi hän ääneen:
— Hanna! Voitko tulla tänne?