Tyttö hypähti pystyyn ja kuivasi nopeasti kyyneleensä.
— Heti, heti, täti!
Ruustinna tuli kynnykselle.
— Siellä on Mustikkamaan torpan väki, selitti hän. — Esikoinen pitäisi kastaa. Pyytävät sinua ja Penttiä poikansa kummiksi.
— Kummiksi?
Se tuli tukahtuneesti nuoresta rinnasta. Sitten lisäsi hän iloisesti:
— Sehän on hauskaa.
Kansliassa seisoi torppari nuoren vaimonsa kanssa. Miehellä oli käärö käsivarrellaan. Sen pieniä, punaisia kasvoja hän tarkasteli, katseessa hellää ylpeyttä. Ja kalpea, hento vaimo katsoi noita kahta kostein, onnellisin silmin.
– Anteeksi nyt, Hanna-neiti, sanoi torppari. — Mutta me tuumattiin, että onnea se lapselle tietäisi, jos saatais itse pappilan maisteri morsiamineen sille kummiksi.
— Niin mielelläni! Ja kyllä Penttikin varmasti ilolla suostuisi, jos olisi täällä.