Kastetoimitus alkoi.
Hanna ei kuullut rovastin sanoja. Ei nähnyt muuta kuin köyhän pariskunnan ja pienen käärön.
Hän seisoi liikkumatta, hymyillen ystävällistä hymyään. Mutta sydänalaa painoi, kirveli.
Lapsi…
Veri suhisi hänen ohimoillaan.
Hänen teki mieli siepata lapsi ja painaa se lujasti polttavalle povelleen.
Mutta lapsihan oli heidän, noiden kahden onnellisen. Hänellä ei ollut mitään oikeutta siihen.
Hän koetti panna vastaan, mutta ei voinut olla kadehtimatta nuorta, kalvakkaa vaimoa.
Hän tunsi heidät. Tiesi heidän tarinansa. Olihan hän lapsena leikkinyt Maijan, suuren talon tyttären kanssa, joka oli mennyt emännäksi pieneen Mustikkamaahan. Niukassa oli leipä siellä. Mutta hän olisi antanut paljon, antanut kaiken, jos olisi saanut seisoa tuossa Pentti rinnallaan.
Vihdoin oli kaikki ohi. Kättelyt, onnittelut ja ristiäiskahvit.
Mustikkamaan väki oli lähtenyt.