Eilen saavuimme tänne Viron sydämeen. Ja miten erilaista kaikki täällä onkaan kuin Tallinnassa! Kaupunki itse oikea suomalaistyylinen. Täällä voi taas hengittää vapaasti. Entä ihmiset sitten? Täällä olemme ensi kertaa kohdanneet oikean Viron kansan, heimokansan, josta tuntee, että he ovat lihaa meidän lihastamme ja luuta meidän luustamme.
Oikein hävettää se juhlallinen vastaanotto, joka eilen tuli osaksemme, ensin asemalla ja sitten marssimme aikana läpi kaupungin. He kohtelivat meitä kuin sankareita, vaikka emme ole saaneet tilaisuutta vielä mitään tehdä heidän puolestaan.
Aseman tausta oli mustanaan väkeä. Ja koko puistokatu, joka lähtee asemalta, niinikään. Puutkin olivat täynnä tervehtijöitä.
Kun marssimme läpi ihmisjoukon, kukitettiin meidät, joka mies. Eikä se ollut mikään sellainen virallinen toimitus kuin Tallinnan satamassa. Ei, tässä annettiin kukat samalla kertaa riemulla ja kyynelsilmin. Ja ympärillä seisovat hurrasivat ja — itkivät. Mutta Tartto onkin saanut kärsiä ryssien vainosta aivan toisin kuin Tallinna.
Minulla oli niin paljon tekemistä poikieni tarkastelemisessa, etten ehtinyt edes nähdä, kuka minulle kukat antoi.
Olisitpas nähnyt, miten Pikku-Matti pöyhisteli, kun hän sai kukkansa! Hänen pienet, pyöreät lapsenkasvonsa aivan säteilivät, ja rinta nousi koholle.
Ja Hermanni — hän sai elämänsä ensimmäiset kukat. Hän katsoi vuoroin niitä ja niiden antajaa, erästä vanhaa, surupukuista naista, ja — uskomatonta! — hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä. Silloin huomasin taaskin langettaneeni väärän arvostelun lähimmäisestäni, nim. kirjoittaessani sinulle, että niin rumia silmiä kuin Hermannilla en muista pitkiin aikoihin nähneeni. Ainakin sillä hetkellä ne olivat kauniit.
Kun menimme eteenpäin, kuiskasi hän minulle lipoen alahuulellaan iänikuisia viiksiään:
— Kaira, kunpa meillä olisi voimaa maksaa heille takaisin!
Se olisi saattanut kuulostaa naurettavalta. Maksaa kukat? Me, jotka olimme matkalla pannaksemme vaaraan henkemme heidän ja heidän maansa puolesta? Mutta hän ei tarkoittanut vain kukkia. Hän tarkoitti heidän sydämellisyyttään, heidän ylitsevuotavaa ystävällisyyttään ja heidän suurta luottamustaan meihin, jota kaikkea kukat ja antajien katseet tulkitsivat.