— Näin kyllä, myönsi Torttila. — Vaikka vähän vaikeata se oli. Sai kurkistella koko lailla, ennenkuin näki vilahduksenkaan pojasta, niin ympäröivät vanhat rouvat häntä. Yksi tarjosi voileipiä, toinen juotavaa, kolmas leivoksia, neljäs makeisia. — Syöttivät pojan varmaan puolikuoliaaksi.
Kaupunki jäi vähitellen taakse. Matalien puuhökkelien asemesta reunustivat tietä puut, ja kun nekin katosivat, avautuivat molemmin puolin komeat peltoaukeamat.
Kaikki oli hiljaista. Missään ei näkynyt muita eläviä olentoja kuin tuo pari tuolla edellä ja he.
— Taisi olla hukka reisu, virkahti Torttila.
— Mutta katso, miten kaunista!
Tien vieressä kohosi suuri kivinen mylly piirtyen tummana, jylhänä lumista lakeutta ja aamuyön tähtitaivasta vastaan.
* * * * *
Linda oli seisahtunut portaille.
— Tulkaa hetkeksi sisään, herra Kuikka, pyysi hän.
— Keittäisin teetä. Kyllä te tarvitsette hieman lämmikettä.