* * * * *
Silloin alkoi se elää, vanha koulu. Muistoja tulvahti mieleeni. Muistoja vuosien takaa. Uniin ja unelmiin ne sekoittuivat. Yhteen sulivat. Kokonaisuudeksi muodostumaan pyrkivät.
Keskustana sinä, vanha koulu…
I.
— Kylläpä pojat odotuttavat itseään tänään, murahti Aarne Salo työntäen huolimattomalla liikkeellä ohimoiltaan niille valahtaneet vaaleat hiukset. — Luulisi melkein, että on jo kevät ja viimeinen istuntomme.
Pöydän toisella puolen istuva Toivo Terä, jolle hänen pyylevä ulkomuotonsa oli hankkinut liikanimen »Toivottomantylsä», katsahti toveriinsa kirjastaan, kun taas kolmas huoneessaolija, Yrjänä Kataja, jatkoi levollisena lukemista. Hänestä näkyi sanomalehden takaa vain jalat ja käsivarret, joten hän oli kuin toisessa maailmassa. Eikä häntä paljon liikuttanutkaan, kokoutuiko luokka juhlimaan kevätlukukauden alkua vähän ennemmin tai hiukan myöhemmin.
— Minusta, sanoi Terä hitaasti, ei sinulla, Aarne, pitäisi olla syytä toivoa heidän pikaista tuloaan. Näes, se on niin, että mitä pikemmin he tulevat, sen kauemmin he viipyvät ja sen pahempaa elämää pitävät.
— Sitä parempi, mitä kauemmin he meillä viihtyvät ja mitä hauskempaa heillä on, torjui Aarne. — Kyllä meille ääntä mahtuu. Naapureita ei ole, ja jos isä ja äiti arvelevat elämän käyvän heille liian äänekkääksi, niin he lähtevät itse ulos. Jonnekin, teatteriin tai oopperaan tai vierailuille. Meidän iloamme he eivät tahdo häiritä.
Terä ei vastannut heti mitään. Hän tarkasteli vain kirjoituspöytämaton kuvioita, jotka loistivat sähkölampun valossa, vilkaisten silloin tällöin solakkaan toveriinsa.
— Niin, virkahti hän sitten kostuttaen huuliaan kielellä, tiedänhän minä sen. Hyvä on sinun osasi — kaikinpuolin. Mutta sen vain sanon, että jos minulla olisi sellaiset hienot ja rikkaat vanhemmat kuin sinulla ja sellainen komea koti kuin tämä, niin kyllä vain minä miettisin monasti pääni ympäri, ennenkuin sellaisen sakin kotiini kutsuisin kuin meidän luokkamme. Ja jos jonakin heikkona hetkenä olisin tullut käskeneeksi käymään, niin toivoisinpa jo, että se raitiovaunu, jossa pojat mölisten ja höröttäen matkaavat näihin kesteihin, suistuisi raiteilta ja veisi mukanaan koko roikan. En ainakaan pahoittelisi heidän viipymistään, en totta vie.