Puheiden jälkeen soittokunta soitti Suomen ja Viron kansallislaulun, jota tuhatlukuinen väkijoukko kuunteli paljastetuin päin, mainitsee eräs tallinnalainen lehti. Senjälkeen komppaniat lähtivät liikkeelle kuormastoineen soittokunnan marssiessa edellä kaiuttaen »Porilaisten marssia».
»Maaliit» lehti mainitsee suomalaisten marssiessa ohi kaikkien kumpujen, portaiden, puiden y.m. olleen mustanaan katselijoita ja tuhansien seuranneen lähtevän joukko-osaston sivuilla ja jäljessä.
»Waba Maa» taas kertoo:
»Suunnaton kansanjoukko saattoi taisteluun menijöitä Uudelta torilta Narvan maantietä pitkin aina Lasnamäelle saakka. Monelta kohtaa tien varsilta kansanjoukot tervehtivät heitä myrskyisin eläköön-huudoin. Muun varustuksen lisäksi suomalaisilla sotilailla oli mukanaan kuormastossa suksia. Reippaiden veljien lähtö herätti, kuten ajatustenvaihdosta kansan kesken jälkeenpäin ilmeni, monissa todellisen tarpeen itsekin mahdollisimman pian kiiruhtaa taisteluun antamaan viholliselle ratkaisevan iskun ja pelastamaan nuoren vapautemme.»
Lähtevien suomalaisten tunteet heitä ympäröivää ihmisjoukkoa kohtaan eivät suinkaan olleet yhtä ystävällisiä. He näkivät sen joukossa lukuisasti parhaassa miehuuden iässä olevia virolaisia nuorukaisia ja miehiä. Sillä hetkellä — olivathan he matkalla rintamalle pannakseen alttiiksi henkensä samaisen kaupungin ja sen väestön puolesta, jonka omista miehistä vain verrattain harvat olivat uskaltautuneet taistelukentille — he huomasivat entistä selvemmin ja räikeämmin siviilipukuisten miesten paljouden.
Suomalaisten lähtö ei kuitenkaan ollut vaikuttamatta parempaan päin tässä suhteessa, kuten jo edellä »Waba Maasta» lainatussa katkelmassakin viitattiin. Otettakoon tähän vielä eräs »Maaliitin» pikku pätkä.
'Hyvä esimerkki vetää mukaan.
Tapasin tutun kauppiaan pyhäpäivän iltana (samana päivänä, jolloin suomalaiset joukot lähetettiin taistelulinjalle).
— No, mitä uutta?
— Minä lähden sotaväkeen.