Sotilaamme ovat riemusta aivan tanssineet. Eräs sotilas on sotaministerille näyttänyt rikkinäisiä saappaitaan, joista vesi on vapaasti virrannut sisään ja ulos, sanoen: — Nyt minä lähden vaikka paljain jaloin vihollista vastaan, eikä ennen pysähdytä kuin Narvassa.
– – – Ympäristön talonpojat ovat tuoneet suomalaisille suuria määriä kaikenlaista ruokatavaraa, ja kun heille on tarjottu maksua, eivät he ole tahtoneet kuulla siitä puhuttavankaan!
»Maaliit» mainitsee vielä talonpoikien sanoneen tällöin: »Tehän olette tulleet suojelemaan meitä, miten me teiltä rahaa ottaisimme.» Viimemainittu lehti lopettaa kuvauksensa suomalaisten saapumisesta rintamalle seuraavasti:
»Nyt, kun suomalaiset ja meidän virolaiset joukkomme rinnan alkavat jaella iskuja viholliselle, ei kukaan rintamalla olija enää epäile, etteikö bolshevikeille koittaisi kovat päivät. Sairaat ja lievästi haavoittuneet eivät enää pysy sairaalassa, useat heistä ovat lähteneet ennen lopullista parantumistaan rintamalle nähdäkseen omin silmin sotatoiminnan käännekohdan ja elääkseen mukana ratkaisevan hetken.»
Käännekohta olikin todella saavutettu. Hiukan epäiltävää sen sijaan on, herättikö suomalaisten tulo rintamalle virolaisissa niin yleistä ja suurta sotaista innostusta kuin »Maaliit» väittää. Myöhäisempien tapahtumien nojalla täytyy sanoa, että jos niin oli, niin ei se ainakaan Narvan rintamalla ensi aikoina ilmennyt. Suomalaiset vapaaehtoiset lausuvat yleensä sangen ankaria arvosteluja virolaisista taistelutovereistaan Narvan operatsionin aikana lukuunottamatta panssarijunien miehistöä ja Kalevan malevan miehiä, joiden kaikki suomalaiset tunnustavat olleen uljaita ja pelottomia sankareita. Muita Narvan rintaman virolaisia joukkoja suomalaiset vapaaehtoiset etenkin alussa pitivät järjestyksettöminä ja arkoina. Viron pääesikunnan operatiiviosaston ja asianomaisten rykmenttien sotapäiväkirjat viittaavat niinikään siihen suuntaan, että nämä joukko-osastot, ymmärrettävää kyllä, eivät vielä olleet lukumääränsä, eivätkä laatunsa puolesta tehtävänsä tasalla.
Eräs suomalainen luutnantti kuvaa ensi tutustumistaan rintama-alueeseen seuraavasti:
»Saman päivän iltana saavuimme etulinjoille — Valkylän moisioon, joka oli määrätty majoituspaikaksemme. Voi kauheaa sitä elämää ja siivoa, joka vallitsi tuossa komeassa kartanossa! Järjestystä ei ollut nimeksikään. Kasarmi oli melkein ilman vahtia. Ja miltä näytti sitten heidän taisteluhommansa! Halua tapella ei ollut hiventäkään. Vihollisesta heillä ei ollut tietoa.
Meitä lähti muutamia miehiä tutustumaan »tulilinjaan». Mutta sellaista emme löytäneet, vaikka kuinka olisimme etsineet. Vihdoin tapasimme maantiellä erään sotamiehen torkkumassa kivääriinsä nojaten. Tiedustelimme häneltä vihollisen ja meikäläisten asemia. Mutta hän ei osannut sanoa sitä eikä tätä, taisi vain ajatella hiljaa mielessään, että mitähän viisastelijoita nuokin ovat. Sen hän sentään tiesi, että jossakin Narvassa päin oli bolshevikeja, kuuleman mukaan, »kuratin» [hyvin tavallinen virolainen kiroussana] paljon. Kysyimme, mitä hän oikeastaan siinä maantiellä teki. Vastaus oli: »Nitshevoo» [Ei mitään]. Jo nyt jotakin arvelimme. Aloimme luulla, että meidät on vain narrattu tänne. Ei edes kuulu yhtään laukausta, vaikka olemme aivan etulinjalla.'
Mahdollista on, että kuvaus on yksityispiirteissä liioiteltu. Missään tapauksessa ei kertoja, eivätkä useimmat muutkaan suomalaiset upseerit olleet selvillä niistä olosuhteista, joissa virolaiset olivat siihen saakka taistelleet, joten heidän tuomionsa luonnollisesti tuli olemaan kohtuuton. Mitä taas »tulilinjaan» tulee, niin sellaista ei varsinaisessa merkityksessä koko Narvan operatsionin aikana muodostunut. Missä satuttiin vihollisen kanssa kosketuksiin, siellä syntyi laukaustenvaihto ja usein vimmattu taistelu, mutta sitten voi taas kestää kauan, ennenkuin vihollinen seuraavan kerran kohdattiin yhtämittaisesta etenemisestä huolimatta. Siten oli ollut jo ennen suomalaisten tuloa, vaikkakin niin, että bolshevikit olivat olleet hyökkäävänä puolena.
Joskaan suomalaisten vapaaehtoisten ensivaikutelma virolaisista aseveljistä ei ollut juuri edullinen, niin muonitukseen he olivat erittäin tyytyväisiä. Vielä kauan jälkeenpäinkin monet mukana olleet muistelivat tyytyväisin mielin herkullisia, joskin yksinkertaisia aterioita rintamalla olon ensimmäisinä päivinä.