»Komppaniamme keräytyy taistelun jälkeen maantielle, jossa hetken aikaa levähdettyämme lähdemme marssimaan eteenpäin.
»1:nen komppania kärsi tuntuvia vaurioita. Kaatuneita oli kolme: vääpeli Knut Nilsson, kersantti Artturi Liikanen ja sotilas Julius Brander, sekä pahemmin haavoittuneita 7, joista sotilas Elis Minkkinen kuoli haavoihinsa Tallinnassa Greifenhagenin sairaalassa.
»Karkoitettuaan vihollisen 1:nen komppania, 4:nnen rykmentin 2:nen pataljoona ja tykit jatkoivat matkaansa enää vastusta kohtaamatta niille määrättyihin asemiin. 1:nen komppania majoittui Uritan kylään.
»Seuraavan päivän virolaisen operatiiviesikunnan virallisessa raportissa mainittiin:
»'Suomalaiset ottivat eilen ensimmäistä kertaa osaa taisteluun. Erittäin kiitettävästi toimi ensimmäinen suomalainen komppania, joka teki sankaritöitä Kahalan, Uurin ja Muuksin kyliä valloitettaessa.' [Mikäli tiedonanto koskee Uurin ja Muuksin kyliä, on se virheellinen. 1:nen komppania ei luonnollisesti voinut ottaa osaa niiden valloitukseen, koska se kulki aivan toista tietä.]
»Samanaikaisesti 4:nnen rykmentin oikean siiven kanssa vasen oli
ryhtynyt etenemään suuntaan Muuksi—Kolgan kartano, tarkoituksella lyödä
Muuksi—Kahala linjalle asettuneen vihollisen oikea sivusta pakosalle.
Kapteeni Kanerva kertoo tästä etenemisestä:
»Vallitsevan kelirikon ja huonon etappijärjestyksen tähden komppania on marssinut ilman ruokaa n. 30 km., ja seuraava taistelu on senvuoksi suoritettava huonojen olosuhteiden vallitessa. Nälkiytyneinä ja pitkästä marssista väsyneinä miehet ponnistelevat eteenpäin.
»5 km Neuenhofin kartanosta itäänpäin vihollinen on asettunut asemiin Muuksin kylän luona oleville harjanteille. 2:nen komppania syöksyy johdollani sekä oikealta kiertäen että suoraan keskustaa vastaan bolshevikien kimppuun. Punaisten asemat ovat mitä parhaimmat. He ovat näet asettuneet kiviaitojen taa, jotka muodostavat luonnollisen linnoituksen harjanteelle. Taistelussa haavoittuu 2:sesta komppaniasta 1 upseeri ja lievästi 1 sotilas. Veriset jäljet hangella osoittavat, että vihollinen on kärsinyt huomattavia tappioita, ja kaatuneiden ruumiit tien varrella vielä vahvistavat sitä. Mukaamme lähtee 6—8 virolaista sotilasta, jotka Muuksista alkaen kulkevat kanssamme etumaisten joukossa.
»Muuksin luota peräydyttyään vihollinen asettuu Uuriin, Kahalanjärven itäpuolelle, aikoen siinä lyödä takaisin suomalaisten hyökkäyksen. 'Suojeluskunnan marssia' laulaen komppaniani ryntää eteenpäin välittämättä vihollisen ankarasta kivääri- ja konekivääritulesta. Komppanian ripeä eteneminen hämmästyttää sekä bolshevikeja että paikkakunnan asukkaita. Viimemainitut vastaanottavat kyynelsilmin pelastajansa. Bolshevikit ovat paetessaan kertoneet, että sieltä varmaankin tulee itse paholaisia, ne laulavat vain välittämättä kuulasateesta. Eräs on kertonut tähdänneensä 50—100 metrin päästä muudatta vastustajistaan ja luulleensa varmasti osuvansa, mutta siitä huolimatta mies on jatkanut juoksuaan häntä kohden heilutellen kivääriään ja laulaen jotakin laulua.»
»2:nen komppania selvisi siis päivän taisteluista vähemmällä mieshukalla kuin ensimmäinen komppania. Uurin valloituksen jälkeen se jatkoi yhtämittaa peräytyvän vihollisen takaa-ajoa, tapasi 1:sen komppanian ja asettui sitten 4:nnen rykmentin komentajan käskyä noudattaen Kendan kartanoon.