Katson sinnepäin.
— Mikäs Välimaalle tuli?
Hän on kuolonkalpea ja painaa päätänsä maata vastaan.
— Välimaa, mikä teitä vaivaa? kysyn.
En saa vastausta. Veri pulppuaa hänen suustaan, ja maa rinnan alla punoittaa. Hän on saanut kuulan sydämeensä.
Tilanne kärjistyy yhä. Viholliset alkavat ampua sivustasta. Meidän täytyy ryhtyä johonkin. Ketju on käännettävä keinolla millä hyvänsä. Yksitellen sitä käännetään. Kun »professori» Wallertin vuoro tulee siirtyä paikoilleen, nousee hän ylös, astuu pari askelta, mutta jääkin seisomaan puuskuttaen vihasta.
— Wallert, maahan! käsken.
— Prhss! pärskyttää hän. — S—nan polsut, kiroilee hän ja ampuu.
— Wallert, maahan! huudan.
Ei mitään apua. Wallert vain kiertää paikoillaan kuin parempaa makuupaikkaa hakeva koiranpentu.