Yksityiset sotilaat tai ryhmät tekivät seikkailunhaluisina partioretkiä Narovajoen itäpuolelle. He etenivät usein varomattoman kauas omista joukoista ja joutuivat tekemisiin ylivoimaisen vihollisen kanssa. Eräällä tällaisella retkellä, jonka neljä 1:sen komppanian miestä teki 21 p:nä, kaatui kaksi, kolmas joutui kadoksiin ja vain neljäs palasi Narvaan kertomaan tovereille onnettomuudesta. Tällöin joukko suomalaisia vapaaehtoisia lähti hakemaan toveriensa ruumiita ja, mikäli mahdollista, pelastamaan kadoksiin joutuneen. Kiivaan laukaustenvaihdon jälkeen he karkoittivat ylivoimaisen vihollisen ja saivat haltuunsa kaatuneiden ruumiit, mutta kadonnutta ei löydetty, vaikka sotilaat ajoivat bolshevikeja takaa pitkän matkaa. 1:nen komppania menetti täten kersantti Paavo Lähteenmäen ja sotilaat Arvo Aaltosen ja Vilho Latvasen. Eversti Ekström kielsikin sitten mitä ankarimmin tällaiset uhkarohkeat, tarpeettomat partioretket ja velvoitti komppanianpäälliköt valvomaan sotilaitansa.

Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon oleskelu Narvassa ei tullut pitkäaikaiseksi. Niinpiankuin rintama oli saatu vahvistetuksi, sai Vapaajoukko vihdoin vapautuksen etuvartiopalveluksesta levätäkseen ja hankkiakseen tarpeellista koulutusta, jota varten sille jo usein oli luvattu aikaa, mutta olosuhteet olivat sen estäneet.

Esikunta, 1:nen, 2:nen ja 5:s komppania, 2:nen patteri, tiedusteluosasto, räjähdyskomennuskunta, sairashoitohenkilökunta ja kuormasta saivat käskyn olla tammikuun 30 p:nä lähtövalmiit kaupungin rautatienasemalla matkustaakseen Rakvereen, joka oli määrätty Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon majoituspaikaksi. 1:nen patteri sekä 3:s ja 4:s komppania jäivät toistaiseksi edelleen Narvaan, ja niiden päälliköt saivat määräyksen ilmoittautua 5:nnen rykmentin komentajan, eversti Reekin käytettäviksi.

Vapaajoukon Narvassa olon ensimmäisistä päivistä ratsumestari Kirotar kertoo:

»Tammikuun 20 p:nä saimme aamulla klo 10,30 vakoojien kautta tiedon, että vihollisen panssarijuna lähenee kaupunkia rautatietä pitkin ja jalkaväki yrittää samaan aikaan tunkeutua kaupunkiin pohjoisesta. Silmänräpäyksessä suomalaiset olivat laulaen lähdössä taisteluun. Jo meidän ensimmäisten laukaustemme pamahdettua vihollinen käytti Venäjällä ennen ja nyt tavallista taktiikkaa: pötki pakoon, sanan täydessä merkityksessä.

»Päivä kului rauhallisesti. Vain silloin tällöin jokunen granaatti vinkui meitä kohden vihollisen puolelta. Meidän tykistömme vastasi, mutta heti sellaisella tulella, että vastustaja paikalla vaikeni. —

»Kaiken järjestäminen kävi kuitenkin välistä vaikeaksi, virolaista esikuntaa ei näet löydetty mistään, vaikka haimme joka puolelta. Eräs juttu esimerkiksi silloisesta sekasorrosta:

»Olimme suurella kiireellä rynnänneet Narvaan. Koko kuormasto ja kaikki muonavarat olivat jääneet meistä kauas. Virolainen intendentti, joka oli määrätty joukkoomme, ei tehnyt mitään, vaan antoi meidän suorastaan nähdä nälkää.

»Pienempiä taisteluja täytyi yhä edelleen suorittaa, mutta kaikkein välttämättömimpiäkään sidetarpeita ei ollut paikalla. Muudan sisar, jonka piti hakea hiukan lääkeaineita kaupunkiin, etsi koko päivän hevosta päästäkseen lähtemään, mutta turhaan. Seuraavana päivänä minä lähdin apuun, ja nyt meidän ponnistuksemme olivat menestyksellisemmät: kuusituntisen odotuksen, etsimisen, mankumisen ja haukkumisen jälkeen meidän onnistui vihdoin löytää hevonen. Hyvä oli, että saimme sen heti aisojen väliin, muuten näet pystyssä olo tuotti elukalle suuria vaikeuksia. Istuimme vankkureille ja lähdimme ajamaan. Mutta jälleen uusi vastus ilmautui: vankkurien toinen takaratas ei pyörinyt, vaikka mitä olisi tehty. Onneksi oli maassa niin paljon lunta, ettei se tuottanut kovin suuria esteitä. Mutta annahan olla: Lagenassa kaikki pyörät olivat saaneet päähänsä bolshevistisia mielipiteitä ja tekivät yksimielisesti järkähtämättömän »streikin». —

»Narvan valtauksen jälkeen innostus oli tietysti suuri. Sotilaita koristettiin kuusenoksin ja kestittiin kaikin tavoin. Erikoista riemua sotilaissa herättivät paperossit, joiden puute oli ollut niin tuntuva, että 'vanhat tupakkamiehet' eivät kauhistuneet maksaa paperossilaatikosta 150 markkaa, maksoipa joku yhdestä kappaleesta kokonaista 30 markkaa. —