»Menen Pohjan Poikain patterin luo ja asetun puhelimitse yhteyteen majuri Snellmanin kanssa. Hän ilmoittaa ensin, että tilanne parastaikaa on hyvä, ja että vihollinen maantien oikealla puolella pakenee. Mutta hetkistä myöhemmin hän tiedoittaa, että virolaiset nyt vuorostaan peräytyvät, ja että tarvitaan pikaisesti yksi komppania oikealle siivelle avuksi. Aikaisemmin lähettämäni tiedustelupatrulli palaa tuoden ilmoituksen, että yliluutnantti Kuperjanov itse on vaikeasti haavoittunut, suuri osa hänen upseereistaan joko kaatunut tai haavoittunut ja pataljoona vailla yhtenäistä johtoa.

»Annan silloin jääkäriluutnantti Kärnälle käskyn rientää johdossaan 1:nen komppania ja 2 raskasta konekivääriä oikean siiven avuksi. Ambulanssi seuraa komppaniaa. Kun vielä suljetussa järjestyksessä marssiva komppania on saapunut Varen torpan kohdalle, saa se tulta edessä olevasta Luhde Grosshofista. Yksi kuula m.m. lävistää neiti Pohjalan vyössä riippuvan kenttäpullon. Juosten komppania rientää edessä olevan puron uomaan, jossa se on täysin suojassa.

»Lääkäri Kallioinen järjestää sitomapaikan Varen torppaan. Paikka on tosin vaarallinen ollen alttiina vihollisen jalkaväkitulelle, ja aika ajoin luodit rapisevatkin sen seinissä ja katossa. (Tykkitultaan vihollinen ei, kumma kyllä, kohdistanut sinne koko aikana.) Myöskin maantie talon luota n. l/2 km taaksepäin on alttiina punaisten tulelle, ja vihollisen konekiväärisuihku pyyhkii silloin tällöin maantietä. joten haavoittuneiden y.m. jälkikuljetus sitä myöten on uhattu, ja senvuoksi alkumatka on kierrettävä metsän suojassa. Sissipataljoonan ambulanssi on järjestänyt ensimmäisen sitomapaikkansa siksi kauas kuin Emajoen maantiesillan pohjoispäässä olevaan karjakartanoon, siis 3 km. päähän taistelulinjasta. (Lääkäri Kallioisen ambulanssi hoiti sitten sekä Pohjan Poikien että virolaisten haavoittuneet pysyen urheasti paikoillaan loppuun saakka huolimatta siitä, että torppa oli koko ajan vihollistulen alaisena ja luodit tavan takaa puhkoivat kattoa ja seiniä. Onneksi kuitenkin kuulat kulkivat aina ylhäällä katon rajassa vahingoittamatta ketään sisällä olevista. Raskaassa työssään ambulanssi sai avukseen neidit Inga Sahlbergin ja Ruth Hannulan.)

»Pataljoonan komentopaikaksi valitsen Varen torpan kohdan. Siitä voi yhdellä silmäyksellä nähdä taistelualueen ja seurata ottelun kulkua kokonaisuudessaan. Hetken kuluttua saapuu paikalle eversti Kalm, joka määrää minut rautatie—Varna (viimemainittu mukaanluettuna) rintamakaistan ja sillä toimivien joukkojen päälliköksi ja antaa minulle tehtäväksi viipymättä valloittaa Luhde Grosshofin.

»On ilmeistä, että punaiset ovat keskittäneet voimansa Luhde Grosshofin puolustukseksi, miehittäneet ja varustaneet sen vahvasti (m.m. on konekiväärejä asetettu puihin). He tekevät koko ajan mitä urhoollisinta ja sitkeintä vastarintaa. Luhde Grosshof on Valkin lukko, joka on murrettava auki, ennenkuin voidaan ajatella kaupungin valtaamista.

»Asema on vihollisille mitä edullisin. Puolustuksen tukikohdan muodostaa kartano puistoineen ja kivirakennuksineen, joka maaston korkeimmalla kohdalla ollen hallitsee laajalti ympäristöä. Joka puolella leviävät suuret, aukeat, alaspäin viettävät pellot. Päivällä suoritettavaa hyökkäystä varten taas asema on mitä epäedullisin. Kun lisäksi maa on lumen peittämää, eikä hyökkääjillä ole lumipaitoja, on tuskin lainkaan tilaisuutta suojattuun etenemiseen. Voimien vähyyden vuoksi taas (sissipataljoona alkoi olla kokonaan hajalla, ja sitäpaitsi se oli kärsinyt suuria tappioita) ei voida saartaa kartanoa joka taholta, vaan täytyy rajoittua hyökkäämään pääasiallisesti vain kahdelta suunnalta. (Ehdottomasti edullisinta olisi ollut tehdä rynnäkkö vasta seuraavana yönä, eikä sillä olisi juuri aikaakaan menetetty, ellei olisi ollut tarjolla vaara, että Kuperjanovin pataljoonan hyökkäyksen murtumisen jälkeen punaiset olisivat voineet käyttää hyväkseen voittoa. Tilanteen pakosta oli ryhdyttävä taisteluun huolimatta epäedullisista olosuhteista.)

»Peddeljokeen pohjoisesta Varen torpan ohitse virtaavan puron syvä uoma tarjoaa hyökkääjälle täyden suojan. Sen rinteet ovat korkeat ja verrattain jyrkät kohoten kuperina kartanoa kohden, joten sillä kohdalla, etenkin maantien itäpuolella, niiden suojassa saattaa päästä n. 200—300 m. päähän kartanosta. Mutta tämä onkin ainoa etu, minkä maasto hyökkääjälle suo. Vastustajan ainoa heikko puoli taas on se, että puolustuksen tukikohta, itse kartano, on aivan alttiina hyökkääjän tykistötähystykselle ja -tulelle. (Tykistömme suorittikin hyökkäyksessä suuren palveluksen tukien koko ajan jalkaväen taistelua. Sen tuli oli erinomaisen tarkkaa ja hyvin ohjattua tuottaen granaateillaan ja etenkin shrapnelleillaan suurta tuhoa viholliselle.)

»1:sen komppanian päästyä vahingoittumatta edellämainitun puron uomaan jääkäriluutnantti Kärnä jakaa komppaniansa taistelua varten seuraavasti: 1 joukkueen jääkärivääpeli Oivan johdolla on edettävä maantien suunnassa sen oikeaa puolta kartanoa kohden, jääkäriluutnantti Kärnä itse kahden joukkueen kera ryhtyy kiertämään ensin puron uomaa myöten Paissariin, sieltä edelleen Piglusariin hyökätäkseen täältä oikealta kaarrostaen Piglusar—Luhde Grosshof tien suunnassa. Kello on silloin 1,30 ip.

»1:sen komppanian levittäytyessä taistelua varten virolaisten ketju makaa puron uomassa. Ylempänä puron rinteellä on toinen ketju, jota ensin luulemme virolaiseksi, eikä jääkärivääpeli Oivan joukkue siitä syystä uskalla ampua taempana olevia vihollisparvia, vaikka tilaisuus siihen olisi erinomainen. Mutta yht'äkkiä edessä oleva ketju avaakin tulen joukkuetta vastaan. Se on vihollinen. Kauempana olevat, tiheät bolshevikiparvet ovat kuitenkin jo ehtineet asettua suojaan.

»Paikaltani saatan koko ajan seurata Kärnän joukon liikettä oikealla. Näen, kuinka se kehittäytyy ketjuun Piglusarin ja Paissarin välillä ja ryhtyy etenemään kartanoa kohden. Urhoollinen jääkärivääpeli Oivo ei kuitenkaan malta odottaa komppanian pääosan saapumista, vaan ryhtyy konekiväärien avustamana hyökkäämään. Joukkue tunkeutuu kartanon puistoon asti ja joutuu siellä raivoisaan käsikähmään vastahyökkäykseen käyvien ylivoimaisten vihollisparvien kanssa. Oivo haavoittuu itse leukaan ja lopulta, ettei joutuisi vihollisen käsiin, ojentaa pistolinsa ohimoaan vastaan ja painaa liipasinta, mutta onneksi makasiini on ammuttu tyhjäksi. Joukkueen onnistuu käsigranaateilla torjuen irtautua ahdistavasta vihollisesta ja peräytyä kartanoon vievän tien ja maantien risteykseen, johon se asettuu asemiin avaten tulen.