»Oikealla sivustalla jääkäriluutnantti Kärnä lähestyy joukkonsa kanssa, joka suojattomalla aukealla edetessään on alttiina vihollisten tulelle ja kärsii melkoisia tappioita saaden m.m. tulta etuoikealla olevasta metsästä. Lähtiessään liikkeelle Kärnä tapaa metsässä Piglusarin luona pienen joukon virolaisia, n. 30 miestä, jotka hän ottaa mukaansa.»
Luutnantti Reponen kertoo taistelun tästä vaiheesta:
»Olemme joutuneet ristituleen.
»'Mars mars! huutaa Kärnä. — Konekivääri asemiin ja tulta metsään!'
»Juostaan. Lumi pöllähtelee. Konekivääri toimii tehoisasti. Vihollisen sivustatuli vaikenee vähitellen.
»Syöksytään yli maantien ja heittäydytään asemiin pellolle parinsadan metrin päähän Luhde Grosshofin puistikosta. Alamme Kärnän kanssa vierekkäin seisten tähystellä. Tilanne näyttää kummalliselta. Puistokujassa liikkuu miehiä, toiset tullen meihin päin toiset pyrkien kartanon suojaan. Vasemmalla olevan virolaisten ketjun suunnalta hyökkäilee myös väkeä kartanoon.
»'lisivatko virolaiset jo edenneet sinne?' mutisee Kärnä.
»Hän koettaa huutaa päästäkseen selville asiasta. Ammunta on tällä kertaa vaiennut. Joku kartanon luota huutaa vastaan ja heiluttaa kättään.
»Silloin äkkiä ilmestyy suurehko osasto näkyviin. Kuuluu miestemme huutoja: nyt ne tulevat!
»Kärnä katsahtaa taakseen ja antaa määräyksen vetäytyä takanamme olevaan maantienojaan. Koetan kiljua hänelle, että meillähän on käsigranaatteja. Myöhäistä. Miehemme juoksevat jo. Osasto on nyt kokonaan näkyvissämme. Suhahtelee — se ampuu siis meitä. Vihollinen! Entäpä, jos ovat virolaisia, jotka eivät tiedä mitään kiertoliikkeestämme ja luulevat suomalaisia vastahyökkäystä tekeviksi bolshevikeiksi. Olkoot! Kun kerran ampuvat, ammumme mekin.