»Taistelukautena tuntuvimman mieshukan kärsineet 1:nen ja 3:s komppania oli saatava taas sotavahvuisiksi. Pyysin senvuoksi hiihtokomppaniaa, joka taistelujen lopulla oli ollut tilapäisesti alistettuna johtooni, vakinaisesti liitettäväksi pataljoonaan. Hiihtokomppania ei eronnut tavallisesta jalkaväkikomppaniasta muussa kuin, että se oli varustettu suksilla ja lumipaidoilla sekä 2 raskaalla konekiväärillä kuitenkin ilman suksirekiä. Mitään erikoista hiihtojoukkokoulutusta sillä ei ollut, eikä se ollut vielä kertaakaan voinut käyttää suksiaan lumen vähyyden vuoksi. Valkin seuduilla oli lunta vielä verrattain niukasti, ja Pohjois-Virossa maa oli melkein paljas. Erikoisen hiihtokomppanian pitäminen pataljoonassa oli senvuoksi mielestäni tarpeetonta, ja halusin sensijaan jakaa päällystön ja miehistön täydennykseksi muille komppanioille, sukset ja lumipaidat taas käytettäviksi tiedustelijoita, patrulleja y.m.s. varten. Sotilasaineksena hiihtokomppania oli muuten erinomaista, kuten seuraavina taistelukausina osoittautui.
»Aivan odottamatta minulle tuli rykmentin päiväkäskyssä helmikuun 6 p:nä määräys, että 1:nen ja 3:s komppania oli yhdistettävä ja hiihtokomppania liitettävä 1:seen pataljoonaan sen 3:ntena komppaniana. Käytännössä oli rykmentin määräämä järjestely epäilemättä omiaan tuottamaan paljon enemmän vaivaa ja työtä kuin, jos hiihtokomppania olisi yksinkertaisesti jaettu pataljoonalle täydennykseksi. Olisi pitänyt laatia uudet kantakirjat, komppanioiden talous ja kirjanpito sekä kaikki muu järjestettävä uudelleen. Sen lisäksi oli otettava huomioon, että sekä l:sellä että 3:nnella komppanialla oli omat traditsioninsa. Ne muodostivat kumpikin oman erikoisen, kiinteän kokonaisuuden, jonka kelpoisuus jo oli taisteluissa koeteltu, ne olivat suorittaneet rintamakauden raskaimman tehtävän ja aloittaneet kunnialla sotahistoriansa. Juuri vapaaehtoiseen joukkoon nähden on tällaisilla psykologisilla tekijöillä mitä suurin merkitys. Hiihtokomppania sitävastoin oli rykmentin nuorimpia muodostelmia, sen miehistö oli eri paikkakunnilta, ja komppania oli vielä verrattain vähän ottanut osaa sotatoimiin.
»Koska olin vakuutettu siitä, että pataljoonalle oli mitä suurimmaksi hyödyksi sen alkuperäisten taisteluyhtymäin pysyttäminen ennallaan, esitin eversti Kalmille yllämainitut näkökohdat ja pyysin rykmentin käskyn peruuttamista. Hän suostuikin ehdotukseeni, joten alkuperäinen suunnitelmani hiihtokomppanian hajoittamisesta toteutettiin.
»Enin osa alipäällystöä ja miehistöä annettiin 1:selle ja 3:nnelle sekä jokin määrä 2:selle komppanialle. Samalla pataljoona sai myös joukon kykeneviä joukkueenjohtajia, joka seikka oli erittäin suuriarvoinen, sillä ensimmäinen taistelukausi oli jo osoittanut johtajareservin tärkeyden. Konekiväärikomppaniaan oli tappioiden täyttämiseksi siirrettävä muista komppanioista lisää miehistöä, joka kiireellisesti oli perehdytettävä konekiväärin käyttöön. Opetusta kevyen konekiväärin käsittelyssä annettiin myös mahdollisimman monille jalkaväkisotilaille. Kun ent. hiihtokomppanian kuormastolla oli täydennetty ensi sijassa 3:nnen komppanian kuormastoa, joka junaonnettomuudessa oli kärsinyt tuntuvan hevoshukan, luovutettiin loput siitä, samoinkuin sukset käskystä rykmentin intendenttuurille. Sukset olisivat kuitenkin olleet hyvään tarpeeseen sittemmin Marienburgin retkellä, kuten tultiin kokemaan.
»Heti Valkiin palattuamme alkoivat jokapäiväiset, säännölliset harjoitukset y.m. palvelus. Rintamalle lähtö saattoi tapahtua millä hetkellä hyvänsä, ja etenkin ent. hiihtokomppanian miehistö oli vielä varsin vähän koulutettua. Garnisonivartiopalvelusta hoiti kaupungissa yksi komppania kerrallaan. Kaikkia Valkista vieviä teitä vartioitiin tarkasti. Kaupunkiin tulijoilta ja sieltä menijöiltä vaadittiin kulkulupatodistus, kuormatkin tarkastettiin. Kerran virolainen vartio onnistui sieppaamaan Riiasta tulevan bolshevikikuriirin kiinni, jolla oli toistasataa kirjettä eri henkilöille Valkissa. Tapahtuman johdosta suljettiin kaikki kaupunkiin vievät tiet ja lukuisia kotietsintöjä ja vangitsemisia pantiin toimeen.
»Tämä taistelujen välinen levähdysaika koetettiin tehdä sotilaille niin mukavaksi ja viihtyisäksi kuin se niissä olosuhteissa suinkin oli mahdollista. Järjestettiin tilaisuus kylpemiseen, ja säännölliset saunavuorot määrättiin rykmentin eri osastoille. Postiyhteys Suomeen oli järjestetty tyydyttävälle kannalle. Suomalaisia sanomalehtiä saatiin myös säännöllisesti, vaikkakin liian vähäinen määrä. Rykmentin papin, pastori af Björkstenin toimesta pantiin pystyyn sotilaskoti alipäällystöä ja miehistöä varten.
Yhteisen upseerikodin aikaansaamiseen myös ryhdyttiin, huoneisto sitä varten saatiin Kirkkotorin varrella olevasta, jollekin kaupunkilaisklubille kuuluvasta talosta. Se käsitti yhden salin, kaksi pientä huonetta ja keittiön. Yhteisen upseerikodin syntymisestä ei kuitenkaan tullut mitään, kun 2:sen pataljoonan upseeristo asui lähellä rautatienasemaa ja halusi mieluummin pitää siellä oman upseerikasinonsa. Näin ollen jäi hankittu huoneisto 1:sen pataljoonan haltuun. Siihen liittyy muisto monesta hupaisasta yhdessäolosta taistelukausien väliaikoina.
Valistustoimesta rykmentissä pitivät huolta pastori af Björksten ja aina väsymätön ja nuortean innokas opettaja Pihkala, upseeri erikoisia tehtäviä varten, järjestämällä moniaita esitelmätilaisuuksia.
Miehistön majoitus oli tosin jonkinverran ahdas, mutta asumukset olivat kuitenkin lämpimät, joka olikin tärkeintä. Sänkyjä ei tietenkään voitu hankkia näin rintamaoloissa, miehet makasivat lattialla, johon oli levitetty olkia. Muonitus oli moitteeton. Yleinen terveydentila oli myös tyydyttävä, vaikkakin nähtävästi vilustumisesta aiheutunutta kuumetautia jonkinverran esiytyi, ei kuitenkaan huolestuttavassa määrässä. Syynä oli todennäköisesti jalkineiden huonous.
Viroon lähdettäessä oli melkein joka mies Pääintendenttuurin puolesta varustettu uusilla, pitkävartisilla »åströmiläis»-pieksuilla. Mutta pohjaamattomina menivät ne yleensä parin pitemmän marssin jälkeen rikki. Tulin jo Suomen vapaussodassa huomaamaan niiden sopimattomuuden sotilasjalkineiksi. Jalat niissä marsseilla rasittuvat ja väsyvät suhteettoman pian, etenkin jalkapohjat tulevat aroiksi, varsinkin, jos tie on epätasaista ja rosoista.