Vihollisen avattua tulen kärkeä kohden, joka ryhtyi siihen vastailemaan, 3:s komppania levittäytyi ketjuun maantien molemmille puolille, kaksi joukkuetta jääkäriluutnantti Marttisen johdolla vasemmalle, yksi luutnantti Kalervon johtamana oikealle, ja ryhtyi etenemään.
Punaisten tuli kiihtyi. Konekiväärit tatattivat, kiväärit rätisivät. Onneksi kuitenkin sumu haittasi vihollisen tähtäystä, joten kuulat ylipäänsä lensivät liian korkealta. Vastustaja ei myöskään noudattanut ampumisessa minkäänlaista järjestystä: tuli oli sinne tänne siroteltua. Kaikkein vaarallisimmaksi osoittautui vesitorniin sijoitettu konekivääri, joka ampui milloin mitäkin osaa Pohjan Poikain rintamasta. Väliin sen luodit lensivät yli harjun Pullangin lammen luo maantielle, jossa pataljoonan komentopaikka oli, ja johon myöskin eversti Kalm ja jääkärimajuri Snellman seurueineen olivat asettuneet.
Jääkärikapteeni Hannula antoi pian 2:selle komppanialle käskyn kehittäytyä rautatien itäpuolelle ja hyökätä vihollisen kimppuun oikealta kaartaen. Ammunta kiihtyi yhä ja levisi kauas oikealle. 2:sen komppanian oli varsin vaikeata hajautua ketjuun sotilaiden vajotessa syvälle upottavaan lumeen. Suurin ponnistuksin päästiin kuitenkin vihdoin 3:nnen komppanian tasalle. 6:s komppania jäi toistaiseksi varaväeksi ja siirtyi harjanteen juurelle maantien sivuun.
3:nnen komppanian Saulikin luona tekemä erehdys osoittautui pian seurauksiltaan vaaralliseksi: vihollinen sai sen kautta tilaisuuden uhata hyökkäävien Pohjan Poikain oikeata sivustaa. Kuormasto sai myöskin tulta rautatien itäpuolelta. 6:nnesta komppaniasta määrättiin silloin kuormaston suojajoukon lisäksi 1 ryhmä raskaan konekiväärin kera radan itäpuolelle varjelemaan hyökkääjien selkäpuolta. Kuormastolle, joka seisoi pitkässä kolonnassa suojattomalla tiellä joka puolella harhailevien vihollisparvien yhtämittaa uhatessa sitä, annettiin käsky ajaa nopeasti lammen jäälle rantaäyrään suojaan. Vasta silloin jäljessä kulkenut 1:nen patteri pääsi kuormaston ohitse, asettui asemiin komentopaikan luo ja alkoi pommittaa Marienburgin rautatienasemaa ja punaisten ketjua kauppalan etelälaidassa. Vihollisen puolella oli myös yksi tykki toiminnassa ottelun alussa, mutta sen tuli oli suunnattu kauas vasemmalle.
Heti taistelun alkaessa havaittiin oikealla hajanaisia vihollisryhmiä kuormastoineen pakenevan Marienburgista. Kaakkoon johtavan valtamaantien jäätyä katkaisematta punaiset olivat ryhtyneet viemään turvaan kuormastojaan.
Tilanne, joka muutenkin oli vakava vihollisen tehdessä joka suunnalla tavattoman sitkeää vastarintaa, kävi arveluttavaksi, kun äkkiä alkoi sataa kuulia myöskin vasemmalta, Pullangin lammen länsirannalta, jossa oleviin taloihin vihollisen konekivääri nähtävästi oli sijoittunut. Turvatakseen kuormaston, patterin ja komentopaikan vaaralliselta sivustatulelta ja saadakseen aikaan ratkaisun yhä verisemmäksi käyvässä taistelussa jääkärikapteeni Hannula lähetti 1 joukkueen 6:nnesta komppaniasta jääkäriluutnantti Sainion johdolla kaartamaan laajalti vasemmalta lammen ympäri, puhdistamaan välillä olevat talot punaisista ja hyökkäämään vihollisen oikeata siipeä vastaan saattaakseen sen pakokauhun valtaan. Joukkue riensi nopeasti täyttämään tehtäväänsä. joukkue 6:nnesta komppaniasta jäi viimeiseksi varaväeksi.
Kuulia satoi yhä kuormastoon ja komentopaikalle. Muutamia miehiä haavoittui. Pataljoonan urhea komentaja, jääkärikapteeni Hannulakin haavoittui lievästi jalkaan ja oli pakotettu hetkeksi heittämään johdon käsistään.
Tulitaistelua jatkui yhä joka puolella. Luotituisku harveni väliin hiukan sitten taas yltyäkseen entistä tuimemmaksi. Rätinä ja pauke oli huumaavaa. Väliin kajahti sen keskeltä viiltävä huuto: — Sanitääri! Yhä useampia Pohjan Poikia kaatui, m.m. 3:nnen komppanian uljas ja neuvokas päällikkö, jääkäriluutnantti Marttinen. Mutta jäljelle jääneiden joukko ei horjunut, ei vetäytynyt takaisin. Luutnantti Kalervo otti käsiinsä 3:nnen komppanian johdon. Kuolemaa halveksien, kostonhalun kiihoittamina Pohjan Pojat ampuivat tiuhaan ja tarkasti. Ratkaisun täytyi nyt tulla. Mutta punaisten lättiläisten ketju kesti yhä vankkumatta suurista tappioistaan huolimatta. Taisteltiin äärimmäisellä kiivaudella ja molemminpuolisella uljuudella elämästä ja kuolemasta.
Eversti Kalm ja jälleen tulilinjoille saapunut jääkärikapteeni Hannula kulkivat keskellä kuulasadetta rohkaisten sotilaiden mieltä ja kehoittaen heitä kestämään. Minne he ilmestyivät, siellä miesten kasvot kirkastuivat. Heidän rauhallisuutensa ja varmuutensa valoivat väsyneihin mieliin uutta uskoa ja tarmoa.
Tilanne oli kuitenkin edelleen kriitillinen. 2:sen komppanian kaartoliike oikealle ei ollut tarpeeksi laaja. Komppania sai tulta sekä edestä että oikealta sivustaltaan. Se menetti tällöin m.m. jääkärivänrikki Oivon ja vääpeli Nikin, jotka kaatuivat paikoilleen johtaessaan kuolemaa halveksien miehiään taisteluun.