»Monet mahdolliset ja mahdottomat olettamukset tulevien tuntien tapahtumista työntyvät nyt sotilaan kylmään tajuntamaailmaan. Moni varmaan ajattelee itseään, rakastettuaan, kotiaan ja kaukaista isänmaataan, joku ystävätään, vierustoveriaan tai päällikköään. Ehkä jossakussa ilmenee hermostuneisuutta, aavistetun kuoleman kolkko tunne. Hän keskustelee vierustoverinsa kanssa hellämielisesti, arasti, tekee huomautuksiaan tulevan taistelun raskaudesta, puhelee toivomuksistaan ja omaisistaan.
»Mutta suurin osa ei ajattele niin. Hehän ovat olleet ennenkin kymmenet kerrat kuoleman edessä, ovat luulotelleet kaatuvansa, ovat jo haavoittuneetkin, mutta aina vain pysyneet hengissä. Mitä kannattaa ihmisen ajatella kuolemaa? Elämämmehän on lahja luonnolta ja toisilta ihmisiltä. Ne sen perikööt takaisinkin. Ellei luonto, niin ihmiset sitten, ei rakkaudessa, kuten sen antoivat, vaan vihassa. Viha vieköön kuolemaan, niinkuin rakkaus herättää elämään.
»Monet eivät ajattele mitään vakavaa. He eivät ole nähneet vihollisessa kunnon vastustajaa. Edelliset päivät ovat kuluneet vain pikku kahakoissa ja takaa-ajossa. Kuinka ryöväri, aatteeton anastaja, joka katsoo vain omaa etuaan, voisi olla urhoollinen? Hän saattaa kyllä olla ruumiiltaan väkevä, mutta kuoleman edessä hänen henkensä horjuu, ja silloin hän pyrkii pois kohtalonsa alta. Hänen vahvat lihaksensa eivät saa tukea hänen heikolta hengeltään, ja elämän vaisto voittaa — hän pakenee…
»Sumuinen aamu on valjennut hämyiseen valkeuteensa, harjanne on jäänyt taakse, tie mutkittelee ja painuu metsäisten kunnaitten kainaloon.
»Taas tullaan aukealle, vasemmalle viettävän viljelysalan rintaan. Oikealla ylenee sankka kuusi metsäinen maisema, ja sen edessä juoksee rautatien suora linja korkeain vallien välissä.
»Mies tulee vastaan. Hänet tutkitaan, häneltä kysellään, tiedustellaan, ja sitten hänet lasketaan edelleen kulkemaan pääjoukkoihin käsin.
»Samassa napsahtaa laukaus. Ensin yksi, toinen, kolmas, ja kohta kuuluu yhtämittainen rätinä. Kärki on saanut tulta. Joukot seisautetaan.»
Taistelu Marienburgin omistuksesta oli alkanut.
Vihollinen oli, mikäli sakeassa sumussa voitiin erottaa, asettunut asemiin kauppalan etelälaitaan, rautatienaseman edustalle ja siitä aina kaakkoon vievään tiehen saakka. Sillä oli useita konekiväärejä, m.m. aseman vesitornissa.
Rautatien ja maantien kosketuskohdassa oli matalahko, metsäinen harjanne, joka yhdessä lammen koillisen rantapenkereen kanssa tarjosi hyökkääjälle jonkin verran suojaa pohjoisesta ja idästä suuntautuvaa vihollistulta vastaan. Punaisten oikean siiven suunnalta maantie sen sijaan oli verrattain suojaton. Oikealla puolen oli heti Pullangin lampi, sen länsirannalla muutamia taloja ja laajat aukeat, joiden reunasta havumetsä alkoi.