»Vartionpito on kovaa; tunnittain aivan sillan korvassa konekiväärin takana tai jossakin muualla joen varrella. Tykistön tiedustelijat karahduttavat tuon tuostakin sillan ylitse.
»'Punaiset tulevat!'
»Silloin ei auta muu kuin laskeutua tyynesti kiväärinsä taa, painaa makasiini päälle, vetää varmistin alas ja odottaa sormi liipaisimella. Molemmat muut konekiväärivartiot lepäävät vieressä kummallakin puolen konettani.
»Taaskin ilmestyy ensimmäinen vihollinen näkösälle, toinen, yhä enemmän. Ne ryhtyvät piirittämään punaiseksi maalattua myllyä joen toisella puolen, jonne tykistömme puhelinmies on sijoittunut.
»Ta-ta-ta-ta… aivan loppumattomiin. Molemmat toverini ampuvat myös innoissaan. Konekiväärinpiiput hehkuvat. Heitän kasetin toisensa jälkeen hangelle.
»'Siellä taitaa olla kuumat paikat pojalla.'
»'Kyllä kai.'
»Nyt puhelinmies on päässyt pois myllystä. Kuulasateessa hän juoksee joelle, kierii kuin kerä alas rinnettä. Vielä muutama sekunti, ja mies on pelastettu.
»Komppania saapuu. Annamme tulta oikein isän kädestä, ja punaiset vetäytyvät takaisin.
»Kerran olemme vähällä ampua omia miehiä. Meillä on konekiväärivartio vähän oikealla paikasta, jossa Aajoki tekee jyrkän mutkan. Olemme vierittäneet suuren tukin suojaksemme. Sen takana makoilemme kerran, parikin vuorokaudessa lähitalon riihestä noutaneemme olkien päällä odotellen punaisten kyläilemistä.