»Manninen seurasi sykkivin sydämin piilopaikastaan taistelun kulkua. Väliin laukaustenvaihto heikkeni, väliin kiihtyi, kunnes vihdoin kokonaan lakkasi. Piilossa oleva kohotti silloin päätään luullen, että apujoukot olivat saapuneet ja karkoittaneet vihollisen. Mutta samassa eräs ryssä tarrasi häntä niskaan vetäen hänet esille.
»Sotilaat Evald Simanainen ja Torsten Silva makasivat taistelukentällä verissään pistimillä raastettuina. Bolshevikit olivat saaneet voiton. Mannisen yrittäessä karata iskettiin häntä miekalla ja heitettiin sitten heinäkuorman päälle. Seurue ajaa karahdutti senjälkeen matkoihinsa suuntautuen kulkemaan Riikaa kohden.
»Sotilas Manniselle alkoi nyt kova aika. Hänen henkensä kyllä säästettiin, mutta hänet ryöstettiin puti puhtaaksi, häntä tutkittiin, piestiin ja raahattiin vankilasta toiseen. Riiassa hän joutui samaan koppiin 31 virolaisen sotavangin kanssa, joiden kera hänet kahden viikon perästä siirrettiin Pihkovaan. Siellä hän sai m.m. nähdä punaisten suuren paraatin. Senjälkeen kuljetettiin heitä jälleen vankilasta toiseen, piestiin ja kiusattiin nälällä ja kylmyydellä. Sotilas Manninen lähetettiin sitten jälleen monien virolaisten vankien mukana Pihkovaan tällä kertaa ammuttavaksi.
»Asemasillan suuressa ihmistungoksessa hänen onnistui kuitenkin pujahtaa viime hetkessä kuolemaan tuomittujen jonosta kansanjoukkoon. Kun hän aivan yhtä ryysyisenä, likaisena ja nälkiytyneenä kuin muutkin kaupungin asukkaat ei kiinnittänyt punakaartilaisten huomiota, onnistui hänen välttää uudelleen vangiksi joutuminen. Monien seikkailujen jälkeen hän pääsi vihdoin erään suomalaisen konduktöörin ja hänen vaimonsa avulla huhtikuun puolivälissä Suomen rajalle ja onnistui läpäisemään bolshevikien rajavartijoiden kuulasateen juostessaan Rajajoen ylitse. Hän joutui sitten suomalaisten rajavartijoiden käsiin ja saatuaan todistetuksi, ettei hän ollut bolsheviki, sekä päästyään karanteenista hän vihdoin saapui kotiseudulleen, jossa häntä oli jo kauan pidetty kuolleena.»
* * * * *
25 p:nä oli 1:sen komppanian tiedustelijoilla tulinen kahakka viertotien varrella Mustjoen sillan luona, Malupin kohdalla, vihollisen etuvartijoiden kanssa, jotka tuhottiin.
Samana päivänä osa Ramnekissa olevaa joukkuetta joutui ankaraan otteluun punaisten kanssa. Aamulla oli näet saapunut Adselista eräs poika, joka ilmoitti bolshevikien jälleen mellastavan kartanossa, mutta ei tiennyt heidän lukumääräänsä. Vänrikki Havas lähetti silloin 5-miehisen vapaaehtoisen patrullin ottamaan selvää vihollisen lukumäärästä. Siihen ilmoittautuivat seuraavat: korpraalit Armas Hyvönen ja Yrjö Laaksonen ja sotilaat Frans Järvihaavisto, Matti Kuivamäki ja Viktor Virtanen. Patrulli lähti liikkeelle klo 10 ap.
Eräs sen osanottajista kertoo:
»Tienristeyksen ja Adselin välistä tietä edettyämme pari virstaa hevosella lähetämme sen takaisin ja jatkamme matkaa jalan pitkin maantietä. Noin puolivälissä on suuri kylä, jonka asukkailta kyselemme, tietävätkö he mitään bolshevikeista. He ovat hyvin hätäytyneen näköisiä ja vastaavat kieltäen. Jatkamme matkaamme aina Adseliin asti tapaamatta ainoatakaan vihollista. Lähestymme varovaisesti puiston peitossa olevaa kartanoa ja menemme ensimmäiseen rakennukseen, joka on aivan tien vieressä. Se on suuri, tyhjä talli. Tuskin olemme päässeet sisälle, kun oven ohitse kulkee 4-miehinen punaisten patrulli. Tirkistelemme ovenraosta ja näemme bolshevikien liikuskelevan puistossa ja pihalla. Aivan tallin vieressä on pienempi palvelusväen rakennus. Me menemme sinne sisälle. Talonväki, joka on valkoista, pelästyy kovin meidät nähdessään luullen meidän olevan mennyttä miestä. Saamme kuulla, että punaisia on kartanossa ainakin 150 jalkamiestä ja 50 ratsua. Kiitämme tiedosta ja palaamme talliin.
»Hurjanrohkea Laaksonen ehdottaa, että avaisimme tulen kartanoa kohden ja pelästyttäisimme siten polsuja hiukan. Mutta samassa eräs punainen ajaa hevosella ja reellä tallin oven ohitse suuntautuen Taivolaan päin. Vakoilija, ajattelemme ja lähdemme perään, mutta hevonen juoksee niin nopeasti, ettemme saa sitä kiinni.