»Pääsemme kaikessa rauhassa takaisin ennenmainittuun kylään puolimatkassa taivaltamme. Menemme erääseen torppaan pyytämään ruokaa. Saamme sitä, mutta syödessämme ihmettelemme torpanväen hätäytynyttä ja hermostunutta käytöstä. Lähdemme sitten hakemaan toisesta torpasta hevosta kyytiin. Kun paraillaan valjastamme, huomaa Järvihaavisto kiikarillaan, että maantien toisella puolen, n. 300 m. päässä olevan talon nurkalla on punaisia, n. 30—40 miestä.

»Jätämme hevoset siihen ja painumme maantielle. Yht'äkkiä pamahtaa yhteislaukaus talon nurkalta, ja kuulat vinkuvat korvissamme. Alamme juosta, mutta samalla kuulia rupeaa tulemaan myöskin takanamme olevista taloista, joista juuri äsken lähdimme. Kuulat vingahtelevat niin, että maantiellä olo käy epävarmaksi. Sentähden alamme juosta peltoa pitkin maantien vasemmalla puolen olevaa torppaa kohden aina väliin pysähtyen ja antaen tulta milloin taakse, milloin sivulle. Pääsemme juuri torpan luo, kun yht'äkkiä n. 10 m. päässä edessämme olevasta maailmansodanaikaisesta juoksuhaudasta saamme kuularyöpyn vastaamme. Olemme siis piirityksissä kolmelta taholta, ja neljännellä sivulla on aava jäätikköpelto, jossa olisimme varmasti kuoleman omat.

»Epätasaista tulitaistelua kestää neljännestunnin, jolloin juoksuhaudassa olevista punaisista kaatuu ainakin 6 miestä, mutta meihin ei, ihme kyllä, osu kehenkään, vaikka ammumme seisaaltamme ilman mitään suojaa. Sitten joku meistä heittää käsipommin juoksuhautaan, ja toiset seuraavat heti esimerkkiä. Niillä on bolshevikeihin kamala vaikutus. He pakenevat asemistaan. Siinä heitä kaatuu vielä 3 tai 4.

»Viipymättä loikkaamme juoksuhaudan poikki. Siinä Laaksonen ampuu vielä yhden juoksuhaudassa olevan miehen, jolla on yllään tavattoman hienot turkit, ja joka muutenkin on komea ja upseerin näköinen. Hän sieppaa kaatuneen vyöltä siinä riippuvan nagaanin ja povitaskusta lompakon. Menemme jälleen maantielle, joka sillä kohdalla on metsän peitossa. Luulemme kahakan jo loppuneen. Mutta punaiset koettavat vielä oikealta sivustalta kiertoliikettä siinä kuitenkaan onnistumatta.

»Samassa tulee vastaamme bolsheviki, joka pääsi käsistämme Adselissa. Huudamme hänelle, että hän antautuisi, mutta hän kääntää hevosensa ja koettaa paeta. Ammumme muutamia laukauksia, mutta hevonen ei pysähdy. Arvelemme jo, ettemme pitkän matkan ja häikäisevän auringonpaisteen takia osuneet, mutta vähän matkan päässä näemme maantien vieressä olevassa metsäaukeamassa hevosen seisovan paikoillaan; polsu makaa reessä suullaan monen kuulan lävistämänä. Vieritämme ruumiin pois reestä ja lähdemme ajamaan eteenpäin. Saavuttuamme joukkueemme luo jätämme vänrikki Havaalle raportin retkestämme.

»Tutkiessamme Laaksosen anastamaa lompakkoa löydämme sieltä passin ja valokuvan, jotka osoittavat, että bolsheviki on ollut saksalainen upseeri L. Valkin asukkailta saamme myöhemmin kuulla, että L. on ollut punaisten etelärintaman ylimpiä päälliköitä, ja että m.m. Valkissa ennen sen valloitusta murhatut ja kidutetut valkoiset oli juuri hänen käskystään teilattu.»

* * * * *

2:nen ja 3:s komppania sekä 1:nen K.K.K. saapuivat junalla enemmittä seikkailuitta Valkiin 24 ja 25 p:nä, samoin 2:nen pataljoona, tykistö, tiedonanto-osasto ja ratsue maanteitse Hoppenhofin kautta. Pääjoukkojen jatkaessa niihin Hoppenhofissa liittyneiden 1:sen komppanian ja 2:sen patterin kera matkaansa Alakylää kohden jätettiin Hoppenhofiin 2 ryhmää 6:nnesta komppaniasta jääkärivänrikki Dahlmanin johdolla aseman komendantin, alikapteeni Soalsin käytettäviksi. Niiden tuli virolaisen panssariauton tukemana estää bolshevikeja räjähdyttämästä Mustjoen rautatiesiltaa, jota he jo uhkasivat. Ryhmät suorittivatkin tehtävänsä erittäin hyvin ajaen vihollisen pakoon ja ottaen pari vankia. 2 ryhmää 4:nnestä komppaniasta oli niinikään jäänyt vartioimaan Mustjoen maantiesiltaa, kunnes virolaiset asettuivat heidän tilalleen, jolloin ryhmät saattoivat kiiruhtaa muiden perässä Valkiin, jonne pääjoukot olivat saapuneet 26 p:nä klo 11 ap.

Pohjan Poikain vetäytyessä Marienburgista Valkia kohden sattui kuitenkin vielä yksi onnettomuus. 3:nnen patterin kuormasto lähdettyään Marienburgista 25 p:nä kulki harhaan lähtien Seltinghofiin päin. 3 km. sen pohjoispuolella kuormasto joutui saarroksiin. Sen onnistui vasta kiivaalla taistelulla raivata itselleen tie vapaaksi. Se menetti tällöin kaatuneina 2 sotilasta, Knut Haaranojan ja Matti Salosen, joiden ruumiit jäivät vihollisen haltuun. Punaisten käsiin joutui lisäksi saaliina 26 hevosta, 3 parivaljakon ja 8 yksivaljakon ajorekeä valjaineen, 14 satulaa ja osa kansliapapereita.

Koko Pohjan Poikain rykmentti oli jälleen koolla Valkissa 26 p:nä tavattoman raskaan ja pitkän, joskin myös erikoisen kunniakkaan taistelukauden jälkeen.