Eteläisellä rintamalla tilanne alkoi käydä yhä huolestuttavammaksi. 19 p:nä lättiläiset bolshevikijoukot marssivat Valkiin. Siellä heitä kerrotaan tervehdityn monista ikkunoista ja kadunkulmauksista hurraa-huudoin ja liehuvin liinoin. Bolshevikilaumat lähenivät jo Tarttoakin, josta saksalaiset miehitysjoukot olivat lopullisesti lähteneet 18 p:nä jättäen kaupungin asukkaat bolshevikien helpoksi saaliiksi. Mitä lähemmäksi vihollinen joutui, sitä suuremmaksi sekasorto kaupunkia puolustavien, viholliseen verraten melkoisten virolaisten joukkojen keskuudessa yltyi. Hajanaisina joukkioina ne ryöstelivät ruo'an ohella muutakin omaisuutta läheisistä kartanoista ja kylistä. Pari komppaniaa pani itse kaupungissakin toimeen ryöstöjä. Sotilaiden ja suojeluskuntalaisten välillä syntyi laukaustenvaihtoa jälkimmäisten yrittäessä estää sotilasmielivaltaa ja ryöstöjä. Huutoja ja laukauksia kajahteli kaikkialta.

Jo yksin tämä kurittomuus virolaisissa joukoissa olisi riittänyt ratkaisemaan Tarton kohtalon. 21 p:nä. 2:nen rykmentti sai käskyn peräytyä kaupungista, josta yliluutnantti Kuperjanov suojeluskuntalaisineen poistui viimeisenä. 2:sen rykmentin sotapäiväkirja mainitsee syiksi Tarton jättämiseen: 1:o rykmentin kiireellisen muodostamisen hyvin huonoissa ja ahtaissa oloissa, 2:o sotilaiden keskuudessa vallitsevan hallituksen-vastaisen mielialan, jonka bolshevistinen kiihoitus oli aikaansaanut aiheuttaen miehistössä kapinan, ja kurin puutteen. 3:o rahvaan välinpitämättömyyden äärettömän vaikeana hetkenä, 4:o atamani Balahovitshin ja baltilaisen pataljoonan tarkoituksellisen peräytymisen ja käskyjen laiminlyömisen ja 5:o sen, että Tartto—Vöru maantie oli melkein suojaton, joten vihollinen voi vastuksetta tulla kaupunkiin, jossa kapina miehistön keskuudessa oli leimahtanut ilmiliekkiin. Eversti Unt ei voinut saada apua kapinan kukistamiseksi baltilaiselta pataljoonalta eikä atamani Balahovitshilta, jotka käskyä odottamatta olivat peräytyneet asemistaan. Paikallinen suojeluskunta taas ei jaksanut panna järjestystä kaupungissa kuntoon. Vain peräytymistie jäi jäljelle.

Tämä kuvaus antaa selvän kuvan siitä kurjuudesta, joka joukoissa oli vallalla, ja Viron väliaikaisen hallituksen epävarmasta asemasta vielä joulukuun loppupuolella.

Tavaton epäjärjestys vallitsi peräytyvän rykmentin keskuudessa. Sotilaiden kärsimyksiä ja päällystön vaikeuksia on turhaa koettaakaan kuvata. Mainittakoon vain, että kun 2:nen rykmentti vihdoinkin saapui Pöltsamaalle, oli sen vahvuus, joka Tartosta lähdettäessä oli ollut 126 upseeria ja 2.182 sotilasta, supistunut 104 upseeriin ja 608 sotilaaseen. 22 upseeria ja 1.574 sotilasta oli karannut peräytymismatkalla joukko-osastostaan!

Ilmojen käydessä kylmiksi asema rintamalla huononi yhä, kun lämpimiä vaatteitakin puuttui sotilailta. Kaikki virolaiset rykmentit peräytyivät. Mitään muutosta sekään ei aluksi aikaansaanut, että 23 p:nä nimitettiin sotaministerien operatiiviesikunnan päällikkö, nerokas, vielä nuori eversti J. Laidoner kaikkien virolaisten joukkojen ylipäälliköksi, hänen entiselle paikalleen eversti Soots ja 2:sen divisioonan komentajaksi eversti Puskar. Koettelemuksia ja vastoinkäymisiä jatkui yhä. Sotilaat olivat suurimmaksi osaksi jo kokonaan luopuneet menestyksen toivosta. Toiset heistä, kuten esim. äskenmainitut 2:sen rykmentin karkurit, heittivät aseensa ja jättäytyivät bolshevikien valtaamille alueille Parempi osa jatkoi kuitenkin taistelua epätoivoisen sisukkaasti välittämättä oman henkensä säästämisestä.

Jouluaattona 5:s rykmentti oli pakotettu jättämään Tapan rautatienristeyksen ja kauppalan vihollisille. Kenraali Tönisson ilmoitti samana päivänä tilanteesta Narvan rintamalla seuraavaa:

»Suojeluskunta ei ole tehtävänsä tasalla. Suurella vaivalla suojeluskuntalaisia saa ajetuksi rautatien vartiointiin. Koko suoiejuskuntajärjestö lähtee käpälämäkeen, kun vihollinen lähenee 10—20 virstan päähän. Virun maakunnan suojeluskunnassa oli 2.100 miestä, nyt on jäänyt jäljelle 30 miestä.»

Rengas Tallinnan ympärillä kiertyi yhä ahtaammalle, ja joulupäivänä bolshevikit valloittivat Ruhjan, Maarja—Magdalenan ja Järva—Jaanin kauppalat.

Virolainen laivasto — Tallinnan telakalle venäläisiltä jäänyt tykkialus »Bobr» (nyk. »Lembit»), pari saksalaisten jättämää moottorialusta ja yksi höyrylaiva — ryhtyi näihin aikoihin toimintaan pommittaen vihollisten asemia ja saattaen vihollisen rintaman taakse maihinlaskujoukkoja, jotka eivät kylläkään kyenneet mitään saamaan aikaan. Virolaisen laivaston liikehtimisen teki mahdolliseksi luonnollisesti vain englantilaisen laivasto-osaston oleskelu Tallinnan satamassa.

Pari kertaa bolshevikilaivat huolimatta englantilaisista sotalaivoista yrittivät lähestyä Tallinnaa pommittaakseen sitä. Mutta molemmilla kerroilla retki päättyi onnettomasti. Rohkean yrityksen tekijät joutuivat englantilaisten sotalaivojen saaliiksi lyhyen taistelun jälkeen Tallinnan sataman edustalla joulukuun 27 ja 28 p:nä. Valloitetut alukset, kaksi Novik-mallista risteilijää, »Spartak» ja »Avtroil», luovutettiin sitten Englannin hallituksen määräyksestä Viron väliaikaisen hallituksen käytettäviksi sodan ajaksi. »Wambola» ja »Lennuk» nimisinä ne ottivat sitten huomattavalla tavalla osaa maajoukkojen liikkeisiin Narvan rintamalla ja suojasivat Viron rannikoita.