»'Me olemme kadottaneet isänmaamme, minä en palaa koskaan takaisin, liityn Viron armeijaan.'
Sanitäärit lähtevät kuljettamaan ruumista edelleen. Jo neljäs Oulun pojista on Pihkovan rintamalla henkensä menettänyt.
»Jokainen lähtee työhönsä sanaakaan sanomatta. Väsymys tunnetaan kymmenkertaisena.»
Näinä rintamalla olon viimeisinä päivinä 6:s komppania menetti 2 kaatunutta sotilasta, Nikolai Pällin sekä Väinö Paason, jonka kaatumisesta yllä on kerrottu, ja 1 haavoittuneen sotilaan.
Yleinen väsymys oli vallannut 2:sen pataljoonan. Halu päästä pois rintamalta kasvoi ja laajeni yhä. Pataljoonan sotapäiväkirja mainitsee 24—26 p:ltä ainoastaan: »Mieliala lamaannuksissa», mutta jo 27 p:ltä se kirjoittaa: »Mieliala äärimmäisen kiihoittunut.»
Pataljoonan kieltäytyminen etenemästä ei kuitenkaan vaikeuttanut tilannetta rintamalla. Jo 21 p:nä oli näet jääkärimajuri Snellmanille saapunut eversti Kubbolta käsky keskeyttää operatsioni, kunnes ilmat lämpiäisivät, ja pakkasta jatkui yhä. Etenemistä Panikovitshia kohden tältä suunnalta ei siis missään tapauksessa olisi jatkettu välittömästi.
22 p:nä tapahtui sitäpaitsi Viron armeijan ylipäällikön, kenraali Laidonerin ja eteläisen rintaman ylipäällikön, eversti Puskarin välillä eteläisen rintaman tilannetta koskeva keskustelu, josta niinikään käy selville, että ylimmät päälliköt olivat päättäneet toistaiseksi keskeyttää Petserin ja Isborskin operatsionin. Se oli, Viron operatiiviesikunnan päiväkirjan mukaan, sisällöltään seuraava:
Eversti Puskar:
»Viime päivien kovan kylmyyden vuoksi Isborskin operatsioni jäi tästä päivästä lukien väliaikaisesti pysähdyksiin siksi, että tappiot ovat, etupäässä kovan pakkasen takia, suuret. On paljon paleltuneita. Vasemmalla sivustalla 7:s rykmentti on valloitetulla Orravan linjalla, sille tueksi olemme lähettäneet 2 panssariautoa. Edelleen etelää kohden rautatien tienoilla vihollinen koettaa häiritä 2:sta rykmenttiä vain vakoilulla. Juuri eversti Kubbolta saatujen tietojen mukaan Pohjan Pojat ovat lähestyneet Panikovitshia, ja siellä taistelu on käynnissä. Yleensä vastustaja idässä yrittää kaiken aikaa keskittää joukkojaan heikon 7:nnen rykmentin vasenta sivustaa vastaan. Se on sille sitäkin helpompaa, kun meidän rajavartiopataljoonamme osat ovat vasta Räpinässä ja suuri aukko jää niiden ja 7:nnen rykmentin vasemman sivustan väliin. Sinne tyhjään kohtaan yritimme ja yritämme edelleen sijoittaa venäläisiä, mutta huolimatta kaikista käskyistä he ovat tähän mennessä päässeet vasta vähän Räpinän eteläpuolelle. Sittenkin luulemme, että idässä olemme nyt enemmän tai vähemmän vahvoja. — Suomalaisten länsipuolella Viljandin, Tallinnan ja Tarton pataljoonat ovat entisillä paikoillaan. 1:nen ratsurykmentti, jonka eilen piti Viljandin ja Tallinnan pataljoonien väliltä tunkeutua vihollisen selän taa työntääkseen sen Vörun suunnalta takaisin viertotietä kohden, ei saanut tehtäväänsä suoritetuksi, kun rykmentti lähti kaikista annetuista ohjeista huolimatta liikkeelle liian myöhään, eikä voinut murtautua kauaksi. Samoin se ei tänäänkään onnistunut täyttämään tehtäväänsä, yön kuluessa vihollinen oli näet täksi päiväksi sulkenut siltä lujemmin tien. Nyt rykmentti on Viljandin ja Tallinnan pataljoonien välillä yrittääkseen, jos asianhaarat sen suinkin sallivat, uudelleen Vastseliina—Meksin kautta bolshevikien taakse. — Edelleen länttä kohden Tallinnan pataljoonan osat ovat liikkuneet Sennenin kautta eteläänpäin. Totta puhuen on vihollinen vastustanut viime aikoina hyvin sitkeästi, yrittänyt hyökätä oikein tuimasti ja — mikä on pahinta, ja mitä vastaan meidän pienin voimin on vaikeaa taistella — koettanut käyttää kaikenlaisia pieniä metsäteitä ilmestyen meidän selkämme taakse. Kaikkein vaikein asema on tänään kapearaiteisen rautatien suunnalla, jossa vihollisen on onnistunut valloittaa Koikylän kartano. Tästä piiristä se tekee vakavia yrityksiä Karulan kartanoon. Sitä vastassa olevat kapearaiteisten panssarijunien voimat ovat hyvin pienet. Scoutit ovat lähteneet pois, uusi täydennys on harjautumatonta taisteluissa, ja sitäkin on liian vähän. Yksi panssarijuna ja paikallisen suojeluskunnan osat ovat Ahejärven ympäristössä. Sitäpaitsi siirrämme tälle tienoolle yhden kevyen patterin. Mutta se kaikki on liian vähän, kun 3 vihollisen lättiläistä rykmenttiä toimii tällä suunnalla. Koska on vaikeaa saada jalkaväkeä avuksi, aiomme käyttää hyväksemme merimiehiä. Mutta hekin ovat niin perin vilustuneita ja väsyneitä, että, kapteeni Irwin sanojen mukaan, heihin ei nyt ole luottamista. Olisi varmaankin siis kaikkein parasta, jos koettelisimme eversti Jansenin rykmenttiä [valkoisten lättiläisien ensimmäinen, Virossa järjestetty joukko] lähettämällä sen kapearaiteisen rautatien suuntaan, Hoppenhofia kohden. Jos se suoritettaisiin nopeasti, olisi se paras apu. Kaiken sen järjestämisestä en ole vielä puhunut eversti Jansenin kanssa. Luultavasti hän ei kuitenkaan vielä huomenna voisi siellä ryhtyä toimimaan. Sitäpaitsi en vielä tiedä, kuinka mielellään hän tahtoo edetä Marienburgin suuntaan. Missä on Kalevan maleva? Olen odottanut sitä, mutta en ole kuullut siitä mitään.»
Kenraali Laidoner: